Kuopion kaupunginkirjaston verkkotarjonnat nosteessa poikkeuskevään aikana

Kuluneen kevään aikana Kuopion kaupunginkirjasto tuotti runsaasti omia verkkosisältöjä asiakkailleen. Erityisesti keskityttiin lapsiin ja nuoriin: Kirjaston omalla Youtube-kanavalla on tarjolla kymmeniä videoita lasten jatkokertomuksista nuoriille suunnattuihin kirjavinkkauksiin. Niillä on tällä hetkellä yhteensä yli 2400 katselukertaa. Lukukoira Sylvin faneja varten on puolestaan tuotettu Kirjastokaistalle ”Lukukoira Sylvi tutustuu Ponkuun ja Peetuun” –videosarjaa, jota on tähän mennessä katsottu jo noin 5700 kertaa.

Lisäksi on tarjottu verkkolukupiirejä sekä kirjastonkäytön ja tiedonhankinnan etäopastuksia ja -vinkkauksia pienryhmille.

Myös Kuopion kaupunginkirjaston perinteisten verkkopalvelujen suosio on kasvanut huimasti kevään aikana: E-kirjapalvelu Biblion suosio on kaksinkertaistunut ja elokuvia tarjoavan Viddlan peräti viisinkertaistunut. Kirjaston palveluille kaikissa muodoissaan on selkeästi tarvetta.