Hyvinvointia ja yhdessäoloa turvallisesti kirjastossa!

Kuopion kirjastot avattiin 14.5. koronapandemiasta johtuneen sulun jälkeen. Toimintaa avattiin ja on yhä avattu turvallisuusnäkökohdat edellä. Uusimpia avauksia ovat kirjastoautojen liikkeelle lähtö 17.8., omatoimikirjastojen omatoimiajan varovainen avaaminen ja palaaminen muutoin normaaleihin aukioloaikoihin 31.8. lähtien. Asioiminen tapahtuu keväästä jo tuttuun tapaan terveenä ja käsidesiä käyttäen sekä 1-2 metrin turvavälit pitäen. Kirjastoautoissa voi asioida korkeintaan 5 asiakasta yhtä aikaa.

Kuopion kirjastoissa edetään myös tapahtumien suhteen varovaisesti ja pandemiatilanteen kehitystä seuraten. Ainakin alkusyksystä tapahtumat pidetään vielä etätapahtumina. Esimerkiksi ensimmäiseksi kirjailijavieraaksi saadaan Kuopio Pride -viikon teemaan liittyen kirjailija Siiri Eloranta 31.8. ja ensimmäinen luontokirjojen etälukupiiri starttaa keskiviikkona 9.9. Näistä ja muista tapahtumista on tietoja verkkokirjastossa osoitteessa https://kuopio.finna.fi.

Pääkirjasto ja Kuopion museo yhdistyvät tilallisesti ja saivat äänestämänne yhteisen nimen Kantti! Kantti-kokonaisuus avataan keväällä 2021, mutta jo tänä syksynä avataan kirjaston tiloihin peruskorjatut kokousali, lehtisali, rauhallisen ryhmätyön tila, hiljainen opiskelutila ja tutkijanhuone. 2. kerrokseen varustetaan kaupunkiverstas, jonne on tilattu laitteet, joita te eniten toivoitte: 3D-tulostin, ompelukone, uusi mikrofilmiskanneri. Aika mainio kokonaisuus on tulossa, vai mitä!

Tervetuloa nauttimaan, oleilemaan yksin tai yhdessä tai yksin yhdessä, lukemaan, silmäilemään, kysymään neuvoa, kuuntelemaan, viettämään aikaa, etsimään, osallistumaan, ratkaisemaan ongelmia, katselemaan, tutkimaan, avartamaan näkökulmaa…ja köhöm jatkossa myös mm. surraamaan ompelukoneella.

#kaikkienkirjasto #koskaenitenkiinnostaakaikki

Päivi Savinainen