Kuopion museon, Kantin ja Leonardo-näyttelyn avaaminen siirtyy kesäkuulle

Kantti-logo

Heikentyneen koronavirustilanteen vuoksi Kuopion museon, Kantti-kokonaisuuden ja L3DNARDO DA VINCI –näyttelyn avaaminen siirtyy. Kuopion museo, Kantti ja Leonardo-näyttely pyritään avaamaan yleisölle kesäkuussa. Tarkempi päivämäärä ilmoitetaan toukokuussa.

Kuopion museo avautuu kahdessa vaiheessa. Kesäkuussa avautuu uusi vaihtuvien näyttelyiden tila, museokauppa, työpajatila sekä Kahvila Kantti. Museon peruskorjattu vanha osa ja sen kulttuurihistorialliset ja luonnontieteelliset näyttelyt avataan vuodenvaihteessa 2021‒2022.

L3DNARDO DA VINCI tulee olemaan esillä Kuopion museossa ja Kuopion taidemuseossa. Avajaispäivästä tiedotetaan toukokuussa. Näyttelyyn liittyvät yleisötapahtumat järjestetään tarvittaessa turvallisesti verkon välityksellä, joten niihin voi osallistua vaikka kotisohvalta. Tilanteen salliessa museolla järjestetään yleisötilaisuuksia, kuten opastuksia, luentoja ja työpajoja myös paikan päällä.

Vaikka Kuopion museon, Kantin ja Leonardo-näyttelyn avautuminen siirtyy, haluamme tarjota yleisölle pieniä maistiaisia Kantista ja Leonardo-näyttelystä jo kevään mittaan. Tämän vuoksi avaamme Kantin Facebook- ja Instagram-tilit Leonardon syntymäpäivänä 15.4. Muistutamme myös, että Kantin verkkosivut on jo avattu, ne löytyvät osoitteesta kanttikuopio.fi

Pääkirjastolla on huhtikuusta lähtien tiedossa erilaisia Leonardo da Vincin elämään ja renessanssiaikaan laajemminkin liittyviä sisältöjä. Tarkista pääkirjaston päivittyvä tapahtumatarjonta!

Toivomme näiden sisältöjen ilahduttavan Kuopion museon ja Kantin avautumista odottelevaa yleisöä.

Lisätiedot:

Pertti Renvall
Museonjohtaja, Kuopion luonnontieteellinen museo
p. 044 718 2651
pertti.renvall@kuopio.fi

Tuija-Liisa Soininen
Museonjohtaja, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
p. 044 718 2630
tuija-liisa.soininen@kuopio.fi

Marja Louni
vs. museonjohtaja, Kuopion taidemuseo
p. 044 718 2639
marja.louni@kuopio.fi

Päivi Savinainen
Kirjastotoimenjohtaja, Kuopion kaupunginkirjasto p. 044 718 2311 paivi.savinainen@kuopio.fi

Näyttelyt ja tilasuunnittelu:
Mari Wikholm
Luontopedagogi, Kuopion luonnontieteellinen museo
p. 044 7181543
mari.wikholm@kuopio.fi

Helka Väisänen
Intendentti, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
p. 044 718 2620
helka.vaisanen@kuopio.fi

Kantti-kokonaisuus ilmasta käsin
Kantti. (Kuva: Wille Markkanen)