Taiteiden yön kirjastokonsertti: Antti Heikkinen & Nyhtöpelimanni

Taiteiden yön kirjastokonsertissa perjantaina 29.8. klo 17 pääkirjaston ylälavalla
Antti Heikkinen & Nyhtöpelimanni.

Yhtye on nilsiäläisvieremäläiskuopiolaisturkulainen kokoonpano, joka esiintyy säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta aina ilokseen. Orkesteriin kuuluvat Anna Janka-Murros (viulu), Maarit Halonen (harmonikka) ja Antti Janka-Murros (koskettimet ja myös mandoliini, kun sille päälle satutaan). Solistina telkkuaa Antti Heikkinen.

Yhtye on esittänyt muun muassa Eino Leinon, Kaj Chydeniuksen, Junnu Vainion, Reino Helismaan ja Antti Janka-Murroksen teoksia. Se on konsertoinut yhdessä esimerkiksi Seela Sellan, Liisamaija Laaksosen, Jaska Mäkysen ja Esa Pakarinen jr:n kanssa.

Konsertti on osa Meidän Kuopio -festivaalin Taiteiden yön ohjelmaa ja Kuopio 250 -juhlallisuuksia.

Antti Heikkinen laulamassa lavalla, taustalla viulisti.

Pohjakuva: Ville Kurki