Puijonlaakson kirjaston torstain asiakaspalveluaika muuttuu 4.12. alkaen

Torstaina 4.12. alkaen Puijonlaakson kirjaston torstain uusi asiakaspalveluaika on klo 10–16. Omatoimiaika on klo 7–10 ja klo 16–21. 

Puijonlaakson kirjaston henkilökunnan läsnäolon tarve asiakaspalvelussa kohdistuu aiempaa enemmän torstaiaamuihin esimerkiksi säännöllisten ryhmäkäyntien vuoksi. 

Kirjastoauto Elina ei aja iltareittiä pe 5.12. ja pääkirjasto on suljettu itsenäisyyspäivänä la 6.12.

Itsenäisyyspäivä aiheuttaa pari poikkeusta kirjastojen aukioloajoissa:

Kirjastoauto Elina ei aja iltareittiä perjantaina 5.12. Kirjastoauto on reitillä klo 9–12. Katso tarkempi aikataulu tästä: Kirjastoauto Elina

Pääkirjasto on suljettu itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12. Palautusluukku on käytössä Museokadun puolella olevan sisäänkäynnin vieressä. Pääkirjasto on avoinna normaalisti taas maanantaina 8.12. klo 8 alkaen.

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille asiakkaillemme!

Testaa tietosi Kantin tonttuvisassa!

Vilahtiko ikkunassa punainen hiippalakki? Ei ihme! Tähän aikaan vuodesta tontut suorittavat tehovalvontaa. Kuinka hyvin sinä tunnet jouluiset hiipparit?

Kantin jouluvisassa testataan tänä vuonna tonttutietoja. Voit osallistua Kuopion pääkirjaston ja Kuopion museon visaan 1.–17.12.2025. Visailupisteitä löytyy Kuopion kaupungin museoista ja kirjastoista sekä visaan voi vastata myös verkossa: Kantin tonttuvisa.

Yhteystiedot jättävien vastaajien kesken arvotaan tonttujen omin pienin kätösin valitsemia palkintoja. Voittajiin ollaan yhteydessä visan päättymisen jälkeen ja palkinnot tulee noutaa Kuopion kaupunginkirjaston tai Kuopion museon toimipisteistä.

Tervetuloa visailemaan!

———-

Tonttuvisan ovat tehneet yhteistyössä Kuopion pääkirjasto ja Kuopion museo.

#tietovisat #jouluvisat #KantinTonttuvisa #joulu #joulutietämys #tontut

Koillis-Savon kirjastoauto lakkautetaan

Koillis-Savon kirjastoauton lakkauttamisesta on tehty päätökset Kuopiossa, Kaavilla ja Tuusniemellä. Koillis-Savon kirjastoauto lakkautetaan vuoden 2025 loppuun mennessä.

Kirjastoauton viimeinen ajopäivä on ti 23.12. Joulun ja uudenvuoden välipäivät käytetään auton tyhjentämiseen. Käyttökelpoinen kirjastoaineisto jaetaan Kuopion, Kaavin ja Tuusniemen kirjastojen kesken. Tyhjennyksestä vastaavat kirjastoauton kuljettaja-virkailija sekä Juankosken kirjaston henkilökunta.

Kirjastoautosta lainatut kirjat ja muun aineiston voi lakkautuksen jälkeen palauttaa mihin tahansa Kuopion kaupunginkirjaston toimipisteeseen. Kirjastoauto Auliksen ja kirjastoauto Elinan reittejä uudelleensuunnitellaan kattamaan osa Koillis-Savon kirjastoauton kiireisimmistä pysäkeistä, asiasta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.

Kiitämme Koillis-Savon kirjastoauton kuljettajaa ja kaikkia asiakkaita kuluneista vuosista!

Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat 2025 ja Varjo-Savonia -äänestys

Savonia-kirjallisuuspalkinto jaetaan vuosittain tunnustuspalkintona savolaiselle kirjailijalle kyseisenä vuonna julkaistusta merkittävästä kaunokirjallisesta teoksesta. Savonia-palkinnon suuruus on 12 000 euroa.

Palkinnonjakotilaisuus on 9.12. klo 16.30 kaupungintalolla, tilaisuus on kaikille avoin, tervetuloa!

Savonia-kirjallisuuspalkintoraati luki tänä vuonna 103 kirjaa, joista raati on valinnut kuusi palkintoehdokasta:
Hedman, Sari: Hanna ei ole enää täällä (Aviador)
Hytönen, Ville: Bilbao! (Aviador)
Jauhiainen, Olli-Pekka: Sukupuut (Atena / Otava)
Mattila, Tiia: Humalan soundtrack (Myllylahti)
Nissinen, Camilla: Rihmasto (Tammi)
Pääkkönen, Anneli: Ompelija (Ntamo)

Äänestä omaa suosikkiasi Varjo-Savonia -äänestyksessä:
Varjo-Savonia -äänestys – 2025

Äänestää voi 8.12. asti, kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja.

Savonia-kirjallisuuspalkinnon logo, jossa tyylitelty mustavalkoinen kuikka ja keltainen kirja valkoisella taustalla

Kirjailijat teillä -kirjastokiertue

Kuopion kaupungin 250-vuotisjuhlavuoden mittaan kirjailijat kertovat tuoreista teoksistaan ja niiden synnystä. Kuopion juhlavuosi kannustaa pohtimaan myös, kuinka paikka, maisema ja juuret vaikuttavat kirjoittamiseen.

Sarjan kaikki tilaisuudet ovat ilmaisia. Pääkirjaston tapahtumat myös striimataan YouTube-kanavallemme.

Kiertueaikataulu:

  • Pääkirjasto ke 15.1. klo 17 Kiertueen aloitus ja Magdan aarian kirjajulkkarit.
    Mukana mm. Marja-Sisko Aalto, Marjo Heiskanen, Heidi Jaatinen, Tatu Kokko, Riitta Kylänpää, Kirsi Pehkonen, Marja-Leena Tiainen, Jouni Tossavainen ja Kaija Vuorio
  • Karttulan kirjasto ke 22.1. klo 17 Antti Hurskainen ja Jouni Tossavainen
  • Puijonlaakson kirjasto ke 19.2. klo 17 Erkka Mykkänen, Kari Hotakainen ja Marjo Heiskanen
  • Nilsiän kirjasto to 20.3. klo 17 Antti Heikkinen ja Sirpa Kähkönen
  • Vehmersalmen kirjasto ke 23.4. klo 17 Kirsi Pehkonen ja Heidi Jaatinen
  • Valkeisenlammella pe 6.6. klo 18 Puškinin synttärien runopiknik
    Perinteinen runoilija Aleksandr Puškinin (6.6.1799–10.2.1837) syntymäpäivän runopiknik Valkeisenlammen rannalla Puškinin patsaan luona klo 16 alkaen. Klo 18 patsaan luona esiintyvät kirjailijat Marjo Heiskanen ja Jouni Tossavainen. Mukana menossa myös kirjastofillari! Jatkot järjestetään klo 20 alkaen Pasteria Sorrentossa, luvassa karsinnat Poetry Slamin (Runopuulaakin) SM-kisoihin.

  • Jynkän kirjasto ke 20.8. klo 17 Meidän Kuopio -festivaali: Petra Rautiainen ja Sirpa Kähkönen
  • Juankosken kirjasto 28.8. klo 17 Meidän Kuopio -festivaali: Marja-Sisko Aalto ja Marko Kilpi
  • Neulamäen kirjasto 4.9. klo 17 Riitta Kylänpää ja Kaija Vuorio
  • Pyörön kirjasto ke 17.9. klo 17 Marja-Sisko Aalto ja Erkka Mykkänen
  • Kurkimäen kirjasto ke 15.10. klo 14 Jyri Paretskoi, Marja-Leena Tiainen, Marjo Heiskanen
  • Maaningan kirjasto to 13.11. klo 17 Kirjakantin etkoilla Marjo Heiskanen ja Jouni Tossavainen
  • Pääkirjasto la 15.11. Kirjakantin ohjelmassa selkokirjallisuus, mukana Marja-Leena Tiainen, Jyri Paretskoi ja Marjo Heiskanen
  • Riistaveden kirjasto ke 19.11. klo 17 Kirsi Pehkonen ja Tatu Kokko
  • Pääkirjasto ke 17.12. klo 17 Kiertueen päätös: joulun kirjat, mukana mm. Marja-Sisko Aalto, Marjo Heiskanen, Tatu Kokko, Riitta Kylänpää, Jyri Paretskoi, Kirsi Pehkonen, Marja-Leena Tiainen, Jouni Tossavainen ja Kaija Vuorio

Kirjailijat teillä -kiertueen tuotannosta vastaavat yhteistyössä kirjailija Marjo Heiskanen ja Kuopion kaupunginkirjasto. Tapahtumakokonaisuus on osa Kuopio250 -juhlavuoden ohjelmistoa ja on saanut juhlavuoden tuotantotukea.

Keltapipoinen hahmo selin sumuisella Kuopion Kauppakadulla kassi kädessään.

Mobiilikirjasto Minna toimii taas Android-laitteilla

Mobiilikirjasto Minna toimii taas Android-laitteilla. Tyhjennä sovelluksen välimuisti ennen käytön aloittamista puhelimen asetuksista. Valitse Asetukset > Sovellukset > Minna > Tallennustila > Tyhjennä välimuisti

Valitettavasti sovellus ei enää toimi kunnolla laitteissa, joissa on asennettuna Android-versio 13 tai vanhempi. Uudemmilla versioilla Mobiilikirjasto Minna toimii normaalisti.

Myös verkkokirjastossa on saatavilla kirjastokortin viivakoodi, jota voi käyttää lainaamiseen:

  1. Kirjaudu sisään kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla.
  2. Kirjautumisen jälkeen valitse Oma tili, jota painamalla avautuu pudotusvalikko, jossa on kohta Kirjastokortit.
  3. Kirjastokorttien alla näkyy oma korttisi, jonka vieressä on viivakoodi-kuvake, jota painamalla viivakoodi avautuu koko näytölle.
  4. Nyt voit käytää viivakoodia lainaamiseen. Voit joutua zoomaamaan viivakoodia tai säätämään näytön kirkkautta, jotta lukija hyväksyy koodin.

Muistutus myös Mobiilikirjasto Minnan tilanteesta iOS-laitteilla: Sovelluksen sisältämää teknologiaa ei enää tueta tai päivitetä, joten siitä on tullut väistyvä tuote. Tästä johtuen Mobiilikirjasto Minna ei enää toimi kunnolla iOS-puhelimen uuden järjestelmäpäivityksen jälkeen. Tämä koskee tällä hetkellä ainakin kaikkia iOS-laitteita, joihin uusi käyttöjärjestelmä on asennettavissa.

iOS-laitteille on ladattavissa uusi Mobiilikirjastokortti Kuopio -sovellus, joka korvaa nykyisen Mobiilikirjasto Minnan. Sovellus sisältää ainostaan sähköisen kirjastokortin, jota voi käyttää lainaamiseen.

Muista maksaa roikkumaan jääneet kirjastomaksusi

Myöhästyneistä lainoista ja muistutuksista kertyneitä kirjastomaksuja ei laskuteta erikseen, vaan ne täytyy muistaa hoitaa asioinnin yhteydessä. Kun maksut menevät yli 10 euron, asiakkaalle tulee automaattinen lainauskielto. Lainausoikeuden saa takaisin maksamalla kirjastomaksut.

Voit hoitaa maksut kätevästi täällä verkkokirjastossa:
Kirjaudu sisään kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla osoitteessa kuopio.finna.fi
Kirjautumisen jälkeen valitse Oma Tili > Maksut
Verkkomaksamisen minimisumma on 0,65 € ja vaihtoehtoina ovat verkkopankki, MobilePay tai korttimaksu.

Voit maksaa kertyneet kirjastomaksut myös paikan päällä:
Kortti- tai käteismaksuna
pääkirjastossa sekä Puijonlaakson ja Nilsiän kirjastoissa
Vain korttimaksuna
Jynkän, Kaavin, Neulamäen ja Pyörön kirjastoissa
Vain käteismaksuna
Juankosken, Maaningan ja Tuusniemen kirjastoissa

Omatoimi- ja itsepalveluaikoina kassat eivät ole auki. Kassapalveluja ei ole ollenkaan Karttulan, Kurkimäen, Riistaveden ja Vehmersalmen lähikirjastossa eikä kirjastoautoissa.

Lisätietoa Kuopion kaupunginkirjaston kirjastomaksuista saat täältä: Kuopion kaupunginkirjaston maksut tai asiakaspalvelustamme.

Sinun orkesterisi kylässä -tapahtumasarja pääkirjastolla

Sinun orkesterisi kylässä -tapahtumasarja tuo jälleen Kuopion kaupunginorkesterin pienyhtyeet vierailulle pääkirjastoon! 

Syksyn minikonsertit järjestetään kolmena tiistaina klo 17.30 pääkirjaston ylälavalla
28.10. | 25.11. | 16.12.

Luvassa on kauniita säveliä vaihtelevin kokoonpanoin sekä tarinoita musiikin taustalta. Jokaisella kerralla on haastateltavana eri vieras. Kunkin minikonsertin kesto on noin 45 minuuttia, ja konsertteihin on vapaa pääsy. 

Yhteistyössä Kuopion kaupunginorkesteri ja Kuopion kaupunginkirjasto. Tapahtumakokonaisuus on osa Kuopio250-juhlavuoden ohjelmistoa.

Kuopion kaupunginorkesterin pienorkesteri poseeraa pääkirjastolla.

Uusi Lue kirja kuukaudessa -lukuhaaste on julkaistu!

Kuopion kaupunginkirjaston Lue kirja kuukaudessa -lukuhaaste alkaa  Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10., jolloin vietetään myös Mielikirjapäivää. Haastekirjoja voi lukea vuoden ajan, päättyen 9.10. seuraavana vuonna.

Valitse lukuhaasteen jokaisesta teemasta yksi kirja luettavaksi vuoden aikana. Voit valita kirjan valmiista kirjalistoista tai lukea jonkin muun teemaan sopivan kirjan. Teokset ovat pääasiassa kertomakirjallisuutta, mutta mukana on myös tietokirjoja ja sarjakuvia. Monissa listoissa on valittavissa myös selkokirjavaihtoehto

Teemoja ja kirjalistoja pääsee selaamaan verkkokirjaston kirjallisuusvinkeissä.
Voit myös tulostaa kirjalistan sekä lukemisen seuraamista helpottavan lomakkeen
alla olevista linkeistä.

Kirjastomme somekanavissa vinkataan haastekirjoja koko vuoden ajan!

#LueKirjaKuukaudessa  #AikuistenLukuhaaste

Lukemisen iloa ja elämyksiä!

Klassinen kitara kirjastossa -kiertue

Kitarataiteilija Mikko Siirolan konserttikiertue Pohjois-Savon alueen kirjastoissa esittelee klassisen kitaramusiikin rikasta traditiota. Soittamisen ohessa Siirola kertoo klassisen kitaran maailmasta ja myös yleisökysymykset ovat tervetulleita.

Mikko Siirola työskentelee monilla musiikin alueilla klassisesta musiikista väkevään avantgardeen ja tekee aktiivista yhteistyötä eri taiteenalojen ammattilaisten kanssa. Siirola toimii myös kitaransoiton opettajana. Taiteen edistämiskeskus Taike on tukenut kiertueen toteuttamista.

Kuopion kirjastojen kitarakiertuetapahtumat ovat osa Meidän Kuopio pop-up-festivaalia ja kirjaston Kuopio 250 vuotta -juhlavuoden ohjelmistoa.

Kuopion kirjastojen esitykset:

  • ti 30.9. klo 17.30 Pyörön kirjasto
  • to 2.10. klo 13 Nilsiän kirjasto
  • pe 3.10. klo 10 Puijonlaakson kirjasto
  • ma 6.10. klo 17.30 Pyörön kirjasto
  • ti 7.10. klo 12 Jynkän kirjasto
  • to 9.10. klo 12 Kaavin kirjasto
  • ma 13.10. klo 17 Maaningan kirjasto
  • ke 15.10. klo 17.30 Jynkän kirjasto
  • to 16.10. klo 17.30 Neulamäen kirjasto
  • ti 21.10. klo 17.30 Kuopion pääkirjasto
  • ma 8.12. klo 17.30 Kuopion pääkirjasto

Lisätietoja Mikko Siirolasta: https://mikkosiirola.fi

Kiertueen muut esityspaikat ovat: 5.9. Lapinlahti klo 19.30, 11.9. Varpaisjärvi klo 15.30, 22.9. Kiuruvesi klo 17, 23.9. Rautavaara (valtuustosali) klo 16.30, 25.9. Vesanto klo 18, 29.9. Varkaus klo 17.30, 20.10. Leppävirta klo 17, 23.10. Siilinjärvi klo 17.30 ja 30.10. Suonenjoki (Kellarikalleria) klo 18.

Kuva: Elisa Hyvärinen

Syksyn 2025 tapahtumaesite

Tapahtumaesitteestä löydät syksyn tulevat tapahtumat aina lukupiireistä kirjastokeikkoihin. Esitteitä saatavilla kaikissa Kuopion kaupunginkirjaston toimipisteissä.

Muista seurata päivittyvää tapahtumakalenteria verkkokirjastosta, esimerkiksi kaikkien lukupiirien kirjat tulevat sinne näkyviin heinäkuun aikana: Tapahtumakalenteri

Tapahtumaesite on saatavilla myös verkkomuodossa, pääset siihen suoraan tästä linkistä: Tapahtumaesite syksy 2025

Tervetuloa kirjaston tapahtumiin!

Käytettävissä olevat e-lehtipalvelut

Kiinnostaako e-lehdet? Näin pääset lukemaan niitä:

E-kirjasto

  • sisältää digilehtien lisäksi e-kirjoja ja äänikirjoja
  • mobiilisovellus, johon kirjaudutaan vahvalla tunnistautumisella. Tunnistautumisen jälkeen sovellukseen voi luoda pääsyavaimen
  • lataa sovellus App-storesta (Apple) tai Play-kaupasta (Android) ja aloita käyttö vaikka heti!
  • E-kirjaston asiakkuus perustuu kuntalaisuuteen, eli asukkaat Kuopiossa, Kaavilla ja Tuusniemellä voivat käyttää palvelua

ePress

  • sisältää kymmeniä kotimaisia sanomalehtiä näköisversioina
  • ePress ei ole etäkäyttöinen, voit käyttää palvelua vain kirjastojen omassa langattomissa verkoissa tai asiakaskoneilla
  • sanomalehdet ovat myös kuunneltavissa

PressReader

  • palvelu on englanninkielinen
  • yli 6 000 digitaalista aikakauslehteä ja sanomalehteä yli 100 maasta ja yli 60 eri kielellä
  • voit käyttää PressReader-palvelua kirjaston langattomassa verkossa tai asiakastietokoneilla
  • voit käyttää palvelua myös kotona:
    Selaimella: Avaa PressReader-sivusto, valitse sivuston oikeasta ylälaidasta ”Sign in” ja valitse sen jälkeen ”Library or group” -kirjautumisvaihtoehto. Etsi ja valitse listasta Kuopio City Library. Syötä kirjastokorttisi numero ja PIN-koodi niille varattuihin kenttiin. Hyväksy käyttöehdot ja kirjaudu sisään. PressReader HotSpot -ikkunan avauduttua voit aloittaa selaamisen!
    Sovelluksella: Lataa PressReader -sovellus mobiililaitteesi sovelluskaupasta. Kirjaudu sisään samalla tavalla kuin selaimessa. Palvelu ehdottaa erillisen käyttäjätilin luomista lisäominaisuuksia varten. Jos et halua luoda tiliä, voit ohittaa tämän kohdan. Varmista, että PressReader HotSpot on päällä, ja valitse “Cancel” kirjautumisnäytöllä. PressReader HotSpot -ikkuna aukeaa ja voit aloittaa selaaminen!

    Lisätietoa kaikista Kuopion kaupunginkirjastossa saatavilla olevista e-aineistoista saat täältä: E-aineistot.

Kuva: Antti Rantala

Varausten jäädyttäminen

Tiesitkö, että voit jäädyttää varauksesi verkkokirjastossa? 

Jäädytys tarkoittaa varauksen väliaikaista keskeytystä niin, ettet menetä paikkaasi varausjonossa. Voit itse määrittää jäädytyksen keston, jonka jälkeen varaus vapautuu automaattisesti. Varauksen voi myös jäädyttää toistaiseksi ja vapauttaa myöhemmin. Vapautuessaan varaus näkyy taas normaalisti ja saapuu noudettavaksi varausjonon mukaan.

Näin se toimii: 

  1. Kirjaudu verkkokirjastoon osoitteessa kuopio.finna.fi
  2. Valitse Oma tili > Varaukset
  3. Jos haluat jäädyttää kaikki varauksesi, klikkaa rasti ruutuun Valitse kaikki, jonka jälkeen valitse Muokkaa valittuja. Jos haluat jäädyttää vain osan varauksistasi, rastita haluamasi ja sen jälkeen valitse Muokkaa valittuja. Jos haluat jäädyttää vain yhden varauksen kerrallaan, valitse suoraan varauksen kohdalta Muokkaa. Huomioithan, että saapuneita tai matkalla olevia varauksia ei pysty enää muokkaamaan.
  4. Näytölle avautuu Varaustietojen muokkaus -ikkuna. Valitse Jäädytyksen tila pudotusvalikosta Jäädytä (keskeytä väliaikaisesti).
  5. Seuraavaksi voit valita viimeisen jäädytyspäivän, jonka jälkeen varaus vapautuu automaattisesti. Jos jätät tämän kohdan tyhjäksi, voit vapauttaa varauksen myöhemmin valitsemalla Jäädytyksen tila pudotusvalikosta Vapauta (poista väliaikainen keskeytys). Huomioithan, että jos viimeistä jäädytyspäivää ei valitse, jäädytetty varaus on voimassa kahden vuoden ajan. 
  6. Voit myös valita varaukselle viimeisen voimassaolopäivän, jonka jälkeen varaus poistuu automaattisesti. Tämä on hyvä ominaisuus esimerkiksi tenttikirjoille, jos et tarvitse niitä enää tietyn päivän jälkeen. Viimeisen voimassaolopäivän voi jättää myös tyhjäksi, jolloin varaus on automaattisesti voimassa kahden vuoden ajan varauspäivästä.
  7. Viimeisessä kohdassa pystyt vaihtamaan varauksen noutopaikan. Jos et halua tähän muutosta, voit hypätä tämän kohdan yli.
  8. Lopuksi tallenna tekemäsi muutokset.

Varauksesi on nyt jäädytetty onnistuneesti! Lisätietoa tai apua varausten jäädyttämiseen saat asiakaspalvelustamme.

Huomioithan, että varausten jäädyttämistä ei ole tarkoitettu kirjalistojen tekemiseen. Verkkokirjastossa voit luoda itsellesi yhden tai useamman suosikkilistan. Lisää teos suosikkilistalle klikkaamalla nastakuvakkeen kohdalta Lisää suosikkeihin. Voit joko luoda uuden listan tai valita aiemmin tehdyn listan ja lopuksi tallenna. Löydät kaikki tekemäsi listat oman tilisi Suosikit-välilehdeltä. Lista voi olla yksityinen tai sitten voit siitä tehdä julkisen, jolloin linkin voi jakaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Hankintatoivelomake ja uutuuskirjojen varaaminen

Tiesitkö, että voit tehdä hankintatoiveen kirjasta tai muusta aineistosta? Jos etsimääsi aineistoa ei löydy kirjaston omasta kokoelmasta, voit ehdottaa sen hankkimista täyttämällä hankintatoivelomakkeen! Voit samalla lomakkeella jättää myös varauksen toivomastasi aineistosta.

Hankintatoivelomakkeeseen pääset suoraan tästä: Hankintatoivelomake tai verkkokirjastosta välilehdeltä Lomakkeet > Jätä hankintatoive

Ennen lomakkeen täyttämistä tarkista aina ensin saatavuus aineistotietokannasta tai kirjaston henkilökunnalta. Jokainen hankintatoive huomioidaan, mutta valitettavasti kaikkia toiveita kirjasto ei voida toteuttaa.

Huom! Hankintatoivelomake ei ole uutuuskirjojen varaamista varten, vaan kirjaston kokoelmista puuttuvien, jo ilmestyneiden aineistojen hankintaa varten.

Suurin osa isojen kustantajien uutuuskirjoista hankitaan kirjastolle ja uutuuskirjoja voi varata verkkokirjaston kautta, kunhan ne tulevat sinne näkyviin. Myös asiakaspalvelumme auttaa varauksiin liittyvissä asioissa.

Kuopion kaupunginkirjaston selkokielinen esite

Kuopion kaupunginkirjaston selkokielinen esite on julkaistu. Selkokielistä esitettä on saatavilla kaikissa kirjaston toimipisteissä.

Esitteestä on saatavilla myös verkkoversio, jota pääsee lukemaan suoraan tästä: Selkokielinen esite

Esitteellä on Selkokeskuksen myöntämä selkotunnus. Lisää tietoa selkokielisyydestä saat Selkokeskuksen sivuilta.

Varastoaineiston käytänteet

Pääkirjaston varastossa sijaitseva aineisto on asiakkaiden käytössä kirjastotiloissa ja lainattavissa myös kotiin. Varastossa olevaa aineistoa noudetaan arkipäivisin klo 8–16. Iltaisin ja viikonloppuisin varastosta ei noudeta aineistoa asiakaspalveluaikaan, koska henkilökuntaa on vähemmän. Varastoaineistoon voi tehdä varauksia joko verkkokirjaston kautta, soittamalla asiakaspalveluun tai asioimalla paikan päällä.  

Kirjaston kokoelmiin kuuluu lisäksi erilliskokoelmia, kuten maakuntakokoelma. Erilliskokoelman teokset ovat asiakkaiden käytössä kirjastotiloissa sopimuksen mukaan, niitä ei voi varata tai lainata kotiin. Aineistopyynnön voi jättää etukäteen kirjaston asiakaspalveluun. Myös erilliskokoelmien teoksia noudetaan arkipäivisin klo 8–16

Lisätietoa varastoaineistojen käytänteistä saa pääkirjaston asiakaspalvelusta
puh. 017 182 318 tai kirjasto@kuopio.fi.

Pääkirjastolla on asiakkaiden käytössä roskien lajittelupisteet

Pääkirjaston asiakastiloissa on käytössä kierrätysroskikset (seka, bio, muovi, tölkit).

Keräyspisteitä on lehtisalissa, lasten- ja nuortenosastolla, ala-aulassa ja yläaulassa. Lisäksi kopiokoneiden ja tulostimien luona on paperinkeräyslaatikot.

Kiitos että kierrätät!

Pääkirjaston aikuistenosaston kirjahallin metallinen kierrätysroskis asiakkaiden käyttöön

Lainattavat satutuntipaketit

Kaupunginkirjastosta voit lainata lasten satutuntipaketin, jonka avulla on helppoa järjestää satutuokio esim. päiväkodissa, perhepäivähoidossa tai kotona. Paketti sisältää tuokioon tarvittavat kirjat sekä selkeät toimintaohjeet. Satutuntipakettien aiheet ovat:

  • Kukkuu! Mitä kotona nyt tapahtuu?
  • Pahan mielen pilvi
  • Kenelle kertoa pisarasta
  • Pimeän pelko
  • Seikkailijat
  • Meidän maailmamme
  • Joulutonttuilua

Pakettien laina-aika on 28 vrk. Voit myös varata satutuntipaketteja verkkokirjastossa ja noutaa ne haluamastasi lähikirjastosta tai kirjastoautosta. Paketteja pääset tarkastelemaan täältä kuopio.finna.fi/List/1381662.

Uusin satutuntipaketti on monikielinen Meidän maailmamme -paketti, jonka kaupunginkirjastolle loihti Kirjastonoita Kippurakenkä. Katso kaupunginkirjaston Youtube -kanavlta, miten se tapahtui https://youtu.be/oe8kWlm_sWM.

Yhteistyössä Sanataidekoulu Aapeli.

Henkisesti turvallisen tilan periaatteet

Kuopion kaupunginkirjaston henkisesti turvallisen tilan periaatteet on nyt julkaistu.

Periaatteet muodostettiin yhteistyössä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, ja niiden tavoitteena on edistää moninaisuuden kunnioittamista ja madaltaa osallistumisen kynnystä. Periaatteet pohjaavat kirjastolakiin, yhdenvertaisuuslakiin ja Kuopion valtuuston tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden julistukseen:

  • Huomioi muut. Arvosta toisten henkilökohtaista tilaa ja rauhaa. Tarvittaessa pyydä tilaa myös itsellesi. 
  • Ole avoin ja ennakkoluuloton: jokainen tilanne on mahdollisuus oppia uutta.
  • Kuuntele. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja vastuu sanomisistaan.
  • Älä kiusaa, syrji tai nolaa ketään puheillasi tai teoillasi.
  • Pyydä anteeksi, jos olet loukannut tahallisesti tai tahattomasti muita.
  • Reagoi ja ilmoita henkilökunnalle, mikäli havaitset asiatonta käytöstä. 

Kirjastokortin saa nyt myös verkkohakemuksella

Kuopion kaupunginkirjaston kirjastokortin voi nyt tilata myös sähköisesti joko itselleen tai alle 15-vuotiaalle huollettavalleen.

Tilaaminen edellyttää vahvaa tunnistautumista esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla. Kortin voi noutaa mistä tahansa Kuopion kaupunginkirjaston toimipisteestä aikaisintaan kolmen arkipäivän kuluttua. Ota mukaan henkilötodistus.

Kortin tilauslomakkeeseen

Lentoon!-lukudiplomit alakoululaisille

Alakoululaisille on tehty omat Lentoon!-lukudiplomit. Lukudiplomisivuilla on kirjavinkkejä, luettuihin kirjoihin liittyviä tehtäviä sekä kirjavinkkivideoita. Tehtäviä voi tehdä yksin tai luokkakavereiden kanssa, osan tehtävistä voi tehdä yhdessä perheen kanssa.

Lukudiplomisivut löytyvät verkkokirjaston Vinkkitori-osiosta:
Lukudiplomi 1. ja 2. luokille: https://kuopio.finna.fi/Content/lukudiplomi1-2
Lukudiplomi 3. ja 4. luokille https://kuopio.finna.fi/Content/lukudiplomi3-4
Lukudiplomi 5. ja 6. luokille https://kuopio.finna.fi/Content/lukudiplomi5-6

Lukemisen iloa Lentoon!-lukudiplomin parissa!

Kirjastokortin käyttö lainauksessa

Kuopion kaupunginkirjastossa lainaukseen kelpaavat ainoastaan seuraavat korttivaihtoehdot:

Tietoturvasyistä emme voi hyväksyä pelkkää kortista otettua kuvaa tai ulkopuoliseen sovellukseen skannattua viivakoodia.

Kuopion kaupunginkirjasto mittasi hiilijalanjälkensä

Kuopion kaupunginkirjasto oli mukana syksyllä 2020 toteutetussa ensimmäisessä yleisten kirjastojen hiilijalanjälkimittauksessa, johon osallistui 13 erikokoista kirjastoa ympäri Suomen. Tavoitteena oli selvittää muun muassa, kuinka suuri kirjaston hiilijalanjälki on, mistä tekijöistä se koostuu, ja onko pienten ja suurten kirjastojen välillä eroja. Mittaus kohdistui kirjastojen toimitilojen energiankulutukseen ja jätteisiin, aineistokuljetuksiin, työmatkoihin sekä aineisto- ja muihin hankintoihin.

Kuopion kaupunginkirjaston vuoden 2019 hiilijalanjälki oli noin 512 tonnia CO2e. Tutkimustulosten perusteella suurin kirjastojen hiilijalanjälkeä kasvattava tekijä on energiankulutus. Kirjastojen päästöistä noin kaksi kolmasosaa aiheutuu toimitilojen lämmityksestä ja sähkönkulutuksesta. Näiden lisäksi esimerkiksi aineiston elinkaarella, kierrolla ja muovituksella on vaikutuksensa hiilijalanjälkeen.

Hiilijalanjälkitutkimus on osa Yleisten kirjastojen ympäristötietoisuus 2020-luvulle -hanketta, joka on Helsingin kaupunginkirjastojen hallinnoima ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama kansallinen tutkimus- ja koulutushanke.

Lisätietoa:
www.kirjastot.fi/vihreakirjasto/kirjastojen-hiilijalanjalkilaskenta

Kuva: Ulla Ritvanen

Muistathan päivittää muutokset yhteystiedoissasi

Ilmoitathan aina kirjastolle mahdolliset muutokset yhteystiedoissasi, jotta varaustennoutoviestit ja muut tärkeät yhteydenotot löytävät perille! Myöskään osoitteenmuutokset eivät vastoin yleistä käsitystä päivity kirjastolle suoraan.

Omia yhteystietojaan voi muokata kätevästi verkkokirjastossa, kun kirjautuu ensin sisään asiakastililleen. Näin ajantasaiset tiedot päivittyvät suoraan tietokantaamme. Muutoksista voi myös ilmoittaa puhelimitse: 017 182 318 ma-to klo 10-19 ja pe-su 10-16.

Lainahistorian tallennus asiakastilille nyt mahdollista


Verkkokirjastossa (kuopio.finna.fi) on nyt uusi ominaisuus:
Sisäänkirjautuneena voit halutessasi ottaa käyttöön lainahistoriasi tallennuksen kohdassa omat tiedot -> lainaushistorian säilytys. Lainaamasi aineisto siirtyy lainahistorian puolelle heti kun olet palauttanut sen. Näin voit käydä jälkeenpäin tarkistamassa omat menneet lainasi aina kun on tarvis.

Lainahistorian tallennus omissa asiakastiedoissa

Lukukoira Sylvin virtuaalilukuhuone

Sylvillä on nyt oma virtuaalinen lukuhuone. Klikkaamalla huoneessa olevia esineitä voit katsoa videoita, saat lukuvinkkejä, tutustut Sylvin elämään ja voit vaikka lukea virtuaali-Sylville ääneen.

Sylvin virtuaalihuone on osoitteessa . Tervetuloa!

Videohaastattelussa Nilsiän Pussihousukerho

Kirjastomme YouTube-kanavalla on katsottavissa kolmeosainen Nilsiän Pussihousukerhon haastattelu.

Nilsiän Pussihousukerho on perustettu 22.10.1986. Pussihousukerhon ohjelmistosta löytyy niin rillumareita, iskelmää, sota-ajan lauluja kuin kirkkoon sopivia lauluja. Kerholaisten omin sanoin musiikin lisäksi huumoria ja tarinoita riittää niin paljon kuin jaksaa kuunnella.

Nilsiän Pussihousukerho on esiintynyt Nilsiän ja Puijonlaakson kirjastoissa sekä Kuopion pääkirjastolla.

Haastattelut kuvattiin Nilsiän kirjastossa toukokuussa 2020.
Haastateltavana Olli Laakkonen, Reino Niiranen ja Raili Pursiainen.

Katso Pussihousukerhon haastattelut YouTubesta:
haastattelu 1
haastattelu 2
haastattelu 3
Nilsiän Pussihousukerhon löydät myös Facebookista.

Haastattelussa Tommi Liimatta

Haastattelu julkaistu 5.5.2020

Kyselimme muusikko ja kirjailija Tommi Liimatalta levy- ja kirjavinkkejä karanteenikevään iloksi sekä Absoluuttisen Nollapisteen kuulumisia. Liimatan syksyllä 2020 ilmestyvässä Rollo-kirjassa muistellaan Absoluuttisen Nollapisteen ensimmäisiä vuosia 1990-luvun ”Suomen Seattlessa” eli Rovaniemellä – haastattelustamme selviää, missä Liimatta oli kun tieto Kurt Cobainin kuolemasta tuli huhtikuussa 1994…


Hei Tommi, miten menee?

Viimeiset puolensataa päivää ovat olleet kohtalaisen kiihkeitä, kun koko nelihenkinen perhe on jatkuvasti kotona: oma työaikani on kello 06-09, 14-15 ja sirpaleina siellä täällä; palkansaajavaimon on saatava etätyöaikansa samalla kun minä autan vanhempaa lasta etäkoulussa ja pelastan kiipeilevän taaperon ties mistä pinteestä. Mutta 5–6 tunnin yöunilla pärjää hyvin, kun siihen tottuu – ja työtä voi edistää mielessä myös varsinaisen aktiiviajan ulkopuolella.


Jeppis-romaanisi saavat jatkoa syyskuussa 2020, kun Rollo ilmestyy. Liken ennakkokatalogissa Rollo-kirja on kategoriassa ’yleiset tietokirjat’, kun taas Jeppikset ovat kirjastossa kertomakirjallisuuden hyllyssä. Tämä tietysti kiinnostaa meitä lukijoina: onko tällä kertaa tiedossa tietokirjamaisempaa tyyliä, kenties ihan bändihistoriikki? Millainen projekti Rollo on ollut?       

Olisi väärin nimittää Rolloa romaaniksi, kun se kuvaa Absoluuttisen Nollapisteen muutamaa ensimmäistä vuotta ja olemassaolevia henkilöitä. Aloitin Rollon teon heti Rovaniemelle muutettuani, kasiluokalla syksyllä 1990, ja vuotta myöhemmin raportoin paperille Nollapisteen ensikuukausia miltei treenikerran tarkkuudella. Tämä sai erään ystäväni moittimaan koulun ruokajonossa: ”Jätkä tekkee itestään jottain myyttiä.”

Käsikirjoitusversioita ehti kertyä useita 90-10-lukujen aikana, kunnes varsinainen kirjoitustyö alkoi joskus viitisen vuotta sitten, aina kun ajankohtaisemmilta töiltä ilmaantui aikaa.

Jeppisten ”kuvaan jokaisen kiven ja puunlehden” -hengessä Rollostakin tuli paksu teos. Missä olimme kun kuulimme Kurt Cobainin kuolemasta? Olimme valmistautumassa Radiomafian Jyväskylän paikallistoimituksen suoraan lähetykseen. Muun muassa tällaisia ajankohdan uutisia teos kirjaa ylös, silloin kun niillä on minuun ja ystäväpiiriini ollut mainittava vaikutus. Rollo kuvaa myös laajemmin Rovaniemen musiikkielämää 90-luvun alkupuolella, aikaa jolloin etelän musiikkilehdet puhuivat Rovaniemestä Suomen Seattlena.

Viime vuosina olet julkaissut musiikkiaiheisia tietokirjoja sekä kaunokirjallisuutta ja ollut Finlandia-palkintoehdokkaana kirjallasi Autarktis. Mikä kirjoittamistasi kirjoista on ollut itsellesi mieleenpainuvin kokemus ja miksi?

Raskaidenkin hankkeiden yksityiskohdat alkavat haalistua muutaman vuoden jälkeen, mutta onhan niitä kalentereihin kirjattu, kuten päivittäinen edistyminen. Esimerkiksi Veikko Ennala -trilogian toimittaminen (WSOY, 2007–2009) oli antoisa joskin työläs juttu: yhteensä 2100 sivun puhtaaksikirjoittaminen 50-luvun hapertuneista, kehnosti painetuista aikakauslehdistä aina 90-luvun alun Alibeihin. Työ ei tuntunut noina kolmena vuotena ollenkaan loppuvan, mutta säännöllisessä työrytmissä se tietysti viimein sai päätöksensä. Samoin kävi vuonna 1996 alkaneen Ennala-keräilyharrastukseni: sen jälkeen en ole toimittaja Ennalan julkaisualustoja eli Hymyjä, Jalluja, Rattoja ja Nyrkkiposteja enää kirppareilta tonkinut.


Olet julkaissut sooloalbumeja tasaiseen tahtiin 10 vuoden välein. Mitäs kuuluu Absoluuttiselle Nollapisteelle, onko teiltä tulevaisuudessa odotettavissa uutta musiikkia tai esim. keikkoja?

Kun teimme toistaiseksi viimeisimmän keikkamme Tavastialla syyskuussa 2016, ei meillä ollut tarkoituksena jäädä millekään pidemmälle tauolle. Niin vain kävi. Mutta viime elokuussa soitimme pitkästä aikaa yhdessä ja kävimme läpi tauon aikana kertyneitä kappaleaihioita. Suunnittelemme uuden levyn äänittämistä, mutta keikkailusta ei ole vielä mitään puhetta. 


Mitä levyä omasta tuotannostasi suosittelet henkilölle, joka ei vielä ole tutustunut musiikkiisi?

Kaikki kuusitoista albumia (Nollapiste, Liimatta, Ahkerat Simpanssit) ovat keskenään niin erilaisia, että suosittelulle on valinnanvaraa; jollekin ihmiselle tietty levy ei ehkä sovi lainkaan, toinen jo paremmin. Mutta tällä hetkellä nostaisin albumit Nimi muutettu (2002), Tropical Cocktail (2006) ja Pisara ja lammas 1–2 (2012, 2014).


Kertoisitko omasta lempimusiikistasi muutamia juuri tähän kevääseen 2020 sopivia kuunteluvinkkejä?

Van Morrisonin Astral Weeks on täydellinen ikkunanpesulevy. Ja pre-punk eli proge on pitkine sävellyksineen ja albumikokonaisuuksineen suositeltava genre sellaiselle, jolle eristäytyminen ulkomaailmasta ei ole merkinnyt vapaa-ajan vähentymistä vaan lisääntymistä. Yesin Close to the Edge on rikasta, kuulokekuuntelussa antoisaa kudoksenmuodostusta, samoin yhtye johon rumpali Bruford Yesistä loikkasi: vuosien 1973–74 King Crimson; levyt Larks’ Tongues in Aspic, Starless and Bible Black ja Red miellyttänevät myös metallin, nykyklassisen ja jazzin ystävää. 


Lukeminen on verratonta ajanvietettä karanteeniaikana ja muulloinkin. Mitä viime aikoina lukemaasi kirjaa voisit suositella lukijoillemme?

F. Scott Fitzgeraldin novellit ovat iskeneet, heti 20-luvun kimmeltävästä optimismista sinne 30-luvun lopun tummiin pilviin. Mainitsen erikseen loppuvuosien novellin ”Three Hours between Planes”.

Iso kiitos haastattelusta, Tommi!


Tommi Liimatan Facebook-sivu ja kirjailijaesittely Like Kustannuksen sivuilla

Kirjastostamme löytyviä Tommi Liimatan kirjoittamia
romaaneja, runoja ja sarjakuvia
tietokirjoja
Absoluuttisen Nollapisteen levyt ja nuotit
Liimatan soololevyt ja sivuprojekti Ahkerat simpanssit -bändin levy

Julkaistu 5/2020
Haastattelu: Laura Airaksinen
Kuva: Toni Härkönen / Like Kustannus