Koillis-Savon kirjastoauto lakkautetaan

Koillis-Savon kirjastoauton lakkauttamisesta on tehty päätökset Kuopiossa, Kaavilla ja Tuusniemellä. Koillis-Savon kirjastoauto lakkautetaan vuoden 2025 loppuun mennessä.

Kirjastoauton viimeinen ajopäivä on ti 23.12. Joulun ja uudenvuoden välipäivät käytetään auton tyhjentämiseen. Käyttökelpoinen kirjastoaineisto jaetaan Kuopion, Kaavin ja Tuusniemen kirjastojen kesken. Tyhjennyksestä vastaavat kirjastoauton kuljettaja-virkailija sekä Juankosken kirjaston henkilökunta.

Kirjastoautosta lainatut kirjat ja muun aineiston voi lakkautuksen jälkeen palauttaa mihin tahansa Kuopion kaupunginkirjaston toimipisteeseen. Kirjastoauto Auliksen ja kirjastoauto Elinan reittejä uudelleensuunnitellaan kattamaan osa Koillis-Savon kirjastoauton kiireisimmistä pysäkeistä, asiasta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.

Kiitämme Koillis-Savon kirjastoauton kuljettajaa ja kaikkia asiakkaita kuluneista vuosista!

Ossi Wallius: Muistoja Kaavilta – valokuvia kahdeksalta vuosikymmeneltä

Esillä Kaavin kunnan 150-vuotistapahtumiin liittyvä valokuvanäyttely, johon Kaavilta lähtöisin oleva kuopiolainen mediatuottaja Ossi Wallius on koonnut valokuviaan Kaavilta kahdeksalta vuosikymmeneltä.

Kyseessä on samalla kuvaajan 80-vuotisnäyttely. Esillä on 90 valokuvaa, joista vanhin on otettu syksyllä 1959 ja uusin vuoden 2025 marraskuun alkupäivinä. Kuvat painottuvat lähinnä henkilöihin ja tapahtumiin.

Tervetuloa tutustumaan!

Kesäinen kuva Kaavin kunnantalosta, jonka edustalla liehuu kolme Suomen lippua.

Markus Venehsalon kitaraklinikkakiertue

Nilsiästä lähtöisin oleva kansainvälisiä kitarasoolokilpailuja voittanut, yli sadan keikan vuosivauhdilla keikkaileva ammattikitaristi Markus Venehsalo tekee marraskuussa 2025 kitaraklinikkakiertueen Pohjois-Savon alueen kirjastoissa!

Klinikoille ovat tervetulleita kaikki kitarismista ja musiikista kiinnostuneet henkilöt. Musiikkiesitysten ja soittotekniikoiden lisäksi perehdymme totta kai soittokamoihin, ammattimuusikon työhön Markuksen näkökulmasta, sekä mahdollisimman moneen yleisön kysymykseen vastataan – kysy rohkeasti ihan mitä vaan!

Klinikat Kuopion kaupunginkirjastossa:

5.11. Nilsiän kirjasto klo 12 ja klo 14
6.11. Kaavin kirjasto klo 12 ja klo 17.30
12.11. pääkirjaston kokoussali klo 17.30

Muita kiertuepisteitä:

10.11. Varkauden kaupunginkirjasto klo 17.30
11.11. Vesannon pääkirjasto klo 18
12.11. Kuopion taidelukio Lumit klo 12
13.11. Iisalmi, Luma-keskuksen auditorio klo 12
13.11. Iisalmi, Mähösen musiikkikauppa klo 16

Lisätietoa Markuksesta: www.markusvenehsalo.com

Tumma studiokuva Markus Venehsalosta valkoisen sähkökitaransa kanssa.

Markus Venehsalo. – Kuva: Jani Snellmann

 

Kirjailijavieraana Matti Laine

Kirjailija ja käsikirjoittaja Matti Laine tunnetaan muun muassa Elias Vitikka -dekkarisarjasta. Hän on myös tulevan Hildur-rikossarjan pääkäsikirjoittaja.
Vierailut ovat osa Lukukeskuksen 100 kirjastoa – tuhansia kohtaamisia -hanketta.

Vierailuaikataulu:

Tervetuloa mukaan!

Kirjailija Matti Laine poseeraa tummanpuhuvassa kuvassa

Matti Laine. Kuva: Ville Juurikkala

Klassinen kitara kirjastossa -kiertue syksyllä 2025

Kitarataiteilija Mikko Siirolan konserttikiertue Pohjois-Savon alueen kirjastoissa esittelee klassisen kitaramusiikin rikasta traditiota. Soittamisen ohessa Siirola kertoo klassisen kitaran maailmasta ja myös yleisökysymykset ovat tervetulleita.
Mikko Siirola työskentelee monilla musiikin alueilla klassisesta musiikista väkevään avantgardeen ja tekee aktiivista yhteistyötä eri taiteenalojen ammattilaisten kanssa. Siirola toimii myös kitaransoiton opettajana. Taiteen edistämiskeskus on tukenut kiertueen toteuttamista.
Kuopion kirjastojen kitarakiertuetapahtumat ovat osa Meidän Kuopio -pop-up-festivaalia ja kirjaston Kuopio250-juhlavuoden ohjelmistoa.

Kuopion kirjastojen esitykset:

  • 30.9. Pyörön kirjasto klo 17.30
  • 2.10. Nilsiän kirjasto klo 13
  • 3.10. Puijonlaakson kirjasto klo 10
  • 6.10. Pyörön kirjasto klo 17.30
  • 7.10. Jynkän kirjasto klo 12
  • 9.10. Kaavin kirjasto klo 12
  • 13.10. Maaningan kirjasto klo 17
  • 15.10. Jynkän kirjasto klo 17.30
  • 16.10. Neulamäen kirjasto klo 17.30
  • 21.10. Kuopion pääkirjasto klo 17.30
  • 8.12. Kuopion pääkirjasto klo 17.30
Lisätietoja Mikko Siirolasta: https://mikkosiirola.fi
 
Kiertueen muut esityspaikat ovat:
5.9. Lapinlahti klo 19.30, 11.9. Varpaisjärvi klo 15.30, 22.9. Kiuruvesi klo 17, 23.9. Rautavaara (valtuustosali) klo 16.30, 25.9. Vesanto klo 18, 29.9. Varkaus klo 17.30, 20.10. Leppävirta klo 17, 23.10. Siilinjärvi klo 17.30 ja 30.10. Suonenjoki (Kellarikalleria) klo 18.

Mikko Siirola poseeraa kitaransa kanssa.

Mikko Siirola. – Kuva: Elisa Hyvärinen

Järjestäjien logot: Kuopio 250, Meidän Kuopio -pop-up sekä Taiteen edistämiskeskus.

Luupin alla -keskustelutilaisuus

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus ajankohtaisista aiheista Kaavin kirjastossa torstaina 20.3. klo 14.

Mitkä asiat Kaavilla puhuttavat?
Muutamia niistä nostetaan kirjastolla luupin alle, avoimeen keskusteluun, jossa kaikki pääsevät ilmaisemaan näkemyksiään käsiteltävän aiheen tiimoilta. Tilaisuus alkaa lyhyellä teemaan johdattelulla, minkä jälkeen areena on kaikille vapaa.
Keskustelua luotsaa Risto Laasanen.

Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa. Tervetuloa!

Luupin alla -logo, jossa sinisellä liukuväripohjalla ihmishahmoja puhekuplassa

Luupin alla -keskustelutilaisuus

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus ajankohtaisista aiheista Kaavin kirjastossa torstaina 20.2. klo 14 alkaen.

Mitkä asiat Kaavilla puhuttavat?
Muutamia niistä nostetaan kirjastolla luupin alle, avoimeen keskusteluun, jossa kaikki pääsevät ilmaisemaan näkemyksiään käsiteltävän aiheen tiimoilta. Tilaisuus alkaa lyhyellä teemaan johdattelulla, minkä jälkeen areena on kaikille vapaa.
Keskustelua luotsaa Risto Laasanen.

Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa. Tervetuloa!

Luupin alla -logo, jossa sinisellä liukuväripohjalla ihmishahmoja puhekuplassa

Luupin alla -keskustelutilaisuus

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus ajankohtaisista aiheista
Kaavin kirjastossa.

Mitkä asiat Kaavilla puhuttavat?

Muutamia niistä nostetaan kirjastolla luupin alle, avoimeen keskusteluun, jossa kaikki pääsevät ilmaisemaan näkemyksiään käsiteltävän aiheen tiimoilta. Tilaisuus alkaa lyhyellä teemaan johdattelulla, minkä jälkeen areena on kaikille vapaa.
Keskustelua luotsaa Risto Laasanen.

Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa. Tervetuloa!

Luupin alla -logo, jossa sinisellä liukuväripohjalla ihmishahmoja puhekuplassa

Luupin alla -keskustelutilaisuus

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus ajankohtaisista aiheista.

Paikka: Kaavin kirjasto
Aika: Torstai 19.9. klo 14

Mitkä asiat Kaavilla puhuttavat?
Muutamia niistä nostetaan kirjastolla luupin alle, avoimeen keskusteluun, jossa kaikki pääsevät ilmaisemaan näkemyksiään käsiteltävän aiheen tiimoilta.

Tilaisuus alkaa lyhyellä teemaan johdattelulla, minkä jälkeen areena on kaikille vapaa. Keskustelua luotsaa Risto Laasanen.

Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa. Tervetuloa!

Luupin alla -logo, jossa sinisellä liukuväripohjalla ihmishahmoja puhekuplassa

Älypuhelin arjen turvana -opastus

Savonetin digituki-startti syksylle 2024:

Älypuhelin arjen turvana
tiistaina 27.8. klo 10.15‒12.00 Kaavin kirjastolla

Tule kuulemaan, kuinka otat käyttöön hyödylliset turvallisuustoiminnot älypuhelimestasi. Tarjolla myös henkilökohtaista ohjausta luennon jälkeen.

Tervetuloa!

Yhteistyössä Kaavin kirjasto, Savonetti, Veikkaus ja Pohjois-Savon hyvinvointialue.

Sinisellä grafiikkataustalla leijuva älypuhelin, näytössä sinivioletti kuvio.

Luupin alla / Kaavi

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus ajankohtaisista aiheista Kaavin kirjastossa:

Mitkä asiat Kaavilla puhuttavat?
Muutamia niistä nostetaan kirjastolla luupin alle, avoimeen keskusteluun, jossa kaikki pääsevät ilmaisemaan näkemyksiään käsiteltävän aiheen tiimoilta. Tilaisuus alkaa lyhyellä teemaan johdattelulla, minkä jälkeen areena on kaikille vapaa. Keskustelua luotsaa 
Risto Laasanen.

Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa. Tervetuloa!

Luupin alla -logo, jossa sinisellä liukuväripohjalla ihmishahmoja puhekuplassa

Elävä äänikirja / Kaavi

Elävä äänikirja:

Kaipaatko lepoa päivän rientojen keskellä?
Tule Kaavin kirjastoon kuuntelemaan ääneen luettua kirjallisuutta, käsityön kanssa tai ilman! Tilaisuudessa luetaan lyhyehköjä tekstejä, esim. novelleja.

Kirjasto tarjoaa osallistujille kahvit. Jos kätesi kaipaavat tekemistä, paikan päältä löydät värityskuvia ja värikyniä.

Tervetuloa!

Värikkäällä taustalla kukkia ja teksti "Elävä äänikirja"

 

Elävä äänikirja Kaavin kirjastossa

Kaipaatko lepoa päivän rientojen keskellä?
Tule kuuntelemaan ääneen luettua kirjallisuutta, käsityön kanssa tai ilman!
Tilaisuudessa luetaan lyhyehköjä tekstejä, kuten esimerkiksi novelleja.

Paikka: Kaavin kirjasto
Aika: Keskiviikko 28.2. klo 14

Kirjasto tarjoaa osallistujille päiväkahvit. Jos kätesi kaipaavat tekemistä, paikan päältä löydät värityskuvia ja värikyniä.

Tervetuloa!

Värikkäällä taustalla kukkia ja teksti "Elävä äänikirja"

 

Elävä äänikirja / Kaavin kirjasto

Kaipaatko lepoa päivän rientojen keskellä?
Tule kuuntelemaan ääneen luettua kirjallisuutta, käsityön kanssa tai ilman!
Tilaisuudessa luetaan lyhyehköjä tekstejä, kuten novelleja.

Paikka: Kaavin kirjasto
Aika: Keskiviikko 31.1. klo 14

Kirjasto tarjoaa osallistujille päiväkahvit.
Jos kätesi kaipaavat tekemistä, paikan päältä löydät värityskuvia ja värikyniä.

Tervetuloa!

Värikkäällä taustalla kukkia ja teksti "Elävä äänikirja"

Luupin alla -keskustelutilaisuus Kaavin kirjastossa

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus ajankohtaisista aiheista Kaavin kirjastossa torstaina 11.5.2023 klo 14.

Mitkä asiat Kaavilla puhuttavat? Muutamia niistä nostetaan kirjastolla luupin alle, avoimeen keskusteluun, jossa kaikki pääsevät ilmaisemaan näkemyksiään käsiteltävän aiheen tiimoilta. Tilaisuus alkaa lyhyellä alustuksella ja teemaan johdattelulla, minkä jälkeen areena on kaikille vapaa.

Keskustelua luotsaa Seppo Kononen. Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa.

Tervetuloa!

Tilaisuuden järjestävät Kaavin lähikirjasto ja Kuopion kaupunginkirjaston Demokratiatyön askelkuvioita kirjastossa -hanke.