Vaavi-filmit

Sinisellä taustalla kohdevalo ja kaksi kappaletta elokuvalippuja.

Tervetuloa vauva- ja taaperoystävälliseen aikuisten elokuvahetkeen kaikki vanhemmat, isovanhemmat, kummit tai muut huoltajat! Pääkirjaston Vaavi-filmeissä katsotaan elokuvaa aikuisten makuun, mutta vauva- ja taaperoystävällisessä tilassa. Tila on valoisampi ja siellä on myös pientä lisäpuuhaa pienimmille, kuten kirjoja ja värityskuvia. Myös välipalojen syöminen on sallittua tilassa.

Vaavi-filmeihin on vapaa pääsy.

Vaavi-filmit järjestetään kevään aikana kolme kertaa pääkirjaston kokoussalissa (1kr.):

| 11.1. klo 9 Spencer (2023)

| 7.3. klo 9 Peruna (2021)

|16.5. klo 9 Rocketman (2019)

Bluesmusiikin teemapäivä pääkirjastolla: soolokeikalla Erja Lyytinen

Pääkirjastolla vietetään bluesmusiikin teemapäivää toukokuussa:
Lauantaina 11.5. pääkirjaston ylälavalla nähdään soolokeikalla kansainvälisesti palkittu blueskitaristi Erja Lyytinen!

Erja Lyytinen esiintyy noin klo 13.
Tapahtuma on maksuton.
Mukana myös Kuopio Jazz & Blues ry esittelemässä toimintaansa.

Erja Lyytisen artistisivut 

Blueskitaristi Erja Lyytinen poseeraa soittimensa kanssa graffitiseinän edessä

Erja Lyytinen / kuva: Elsa Wellamo

Tapahtuma on osa Kuopion kaupunginkirjaston AVI:n rahoittamaa Oppia ja iloa musiikista -hanketta.

#ErjaLyytinen #KuopioJazzBlues

 

Mysteeripaketit

Hopeanvärinen pohja, jossa lumihiutaleita. Lisäksi joulukoriste ja lahjapaketteja.

Tuntuuko että joulu ei saavu ollenkaan? Ei hätää, kirjastotontut ovat koonneet pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolle mysteeripakettien joulukuusen, jonka oksilta voi käydä lainaamassa mysteeriluettavaa joulunodotusta helpottamaan! Tarkista vain pakettikortin väristä minkä ikäiselle lukijalle teos on tarkoitettu ja lainaa paketti lastenosaston asiakaspalvelusta. Paketit ovat lainattavissa 1. – 23.12.2023.

Mukavaa joulunodotusta kaikille!

Pääkirjaston roskienlajittelupisteet

Pääkirjaston asiakastiloissa on käytössä kierrätysroskikset (seka, bio, muovi, tölkit).

Keräyspisteitä on lehtisalissa, lasten- ja nuortenosastolla, ala-aulassa ja yläaulassa. Lisäksi kopiokoneiden ja tulostimien luona on paperinkeräyslaatikot.

Kiitos että kierrätät!

Pääkirjaston aikuistenosaston kirjahallin metallinen kierrätysroskis asiakkaiden käyttöön

Vauvojen hyvinvointinurkkaus

teksti Lapsen oikeuksien viikkoi

Lauantaina 18.11. on pääkirjaston lasten- ja nuortenosaston taaperotilassa  tarjolla vauvakelluttelua Vauvojen hyvinvointinurkassa. Läsnäoloharjoitukset kestävät 10 min. ja alkavat klo 10.15, 10.45 ja 11.45.

Lisää Lapsen oikeuksien toimintapäivän ohjelmaa Kantissa löydät täältä: Lapsen oikeuksien toimintapäivä – Kuopion museot

Tilaisuudet ovat maksuttomia ja ne järjestää ILONA -yhteistyöverkosto.

Rokkia ja rikoksia -kirjailijavierailu

Rokkia ja rikoksia -kalenterikuva, jossa päivän kolme esiintyjää

Lauantaina 25.11. klo 14 pääkirjaston 2. kerroksen lavalla on Rokkia ja rikoksia -kirjailijavierailu. Vieraina ovat dekkarikirjailijat Ari Wahlsten, Helena Immonen ja Marko Kilpi. Heitä haastattelee Ville Virkkunen.

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Kirjailijavierailu liittyy samana iltana Maximissa järjestettävään Rokkia ja rikoksia -tapahtumaan.

 

Suo rauha -kirjallisuustapahtuma (Kirjakantti)

Vuoden 2023 Kirjakanttiin liittyvän Suo Rauha -kirjallisuustapahtuman osuudet pääkirjaston kokoussalissa (1. krs) lauantaina 18.11. klo 10.30 alkaen:

10.30–12.00
Luontorauha, kehohäpeä ja riitit
Kirjailija Pauliina Kainulainen, haastattelijana Markus Finnilä.
Loitsut/runot Mirjam Silvén, loitsututkija Ilona Tuomi, kolumnisti Jamie Vesterinen sekä kokemusasiantuntijoita. Keskustelua yleisön kanssa johdattelee
fasilitaattori Tuija Raitanen.

12.30–13.15
Lukurauha – Lasten ja nuorten kirjallisuus
Kirjailijat Tatu Kokko ja Anne Leinonen. Haastattelijana Solja
Krapu-Kallio.

13.30–14.15
Suo muistaa
Kirjailijat Jenni Räinä ja Maria Turtschaninoff. Haastattelijana Aino-Maria Savolainen.

14.30–15.30
Venäjä, Venäjä, Venäjä
Keskustelemassa kirjailijat Janne Saarikivi ja Jouni Tossavainen

Tervetuloa seuraamaan tilaisuutta!

Kirjakantin vuoden 2023 logo teemalla "Suo rauha"

Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaiden julkistamistilaisuus

Savonia-kirjallisuuspalkinto jaetaan vuosittain tunnustuspalkintona savolaiselle kirjailijalle kyseisenä vuonna julkaistusta merkittävästä kaunokirjallisesta teoksesta.

Savonia-palkintoehdokkaiden julkistamistilaisuus pe 17.11. klo 17 alkaen Palkintokantin yhteydessä pääkirjaston kokoussalissa (1. krs)

Lue lisää Savonia-kirjallisuuspalkinnosta Kuopion kaupungin verkkosivuilta

Palkintokantin sisältö Kirjakantin sivuilla

Tervetuloa tapahtumaan!

Savonia-kirjallisuuspalkinnon logo, jossa tyylitelty mustavalkoinen kuikka ja keltainen kirja valkoisella taustalla

Mario Kart -turnaus

alt=""

Torstaina 9.11. klo 16-18.30 pääkirjaston lasten- ja nuortenosaston koulutustilassa pidetään Nintendo Switchillä pelattava Mario Kart -turnaus! Tule mukaan näyttämään kaahailutaitosi! Parhaat Kart-kuskit palkitaan. Turnaus on osa pääkirjaston Peliviikon tapahtumia.

Turnaukseen ilmoittaudutaan ennakkoon lasten- ja nuortenosaston asiakaspalveluun. Voit ilmoittautua sähköpostitse lastenosasto.kirjasto@kuopio.fi tai soittamalla 044 718 2321 tai suoraan asiakaspalvelupisteelle. Peliin voi päästä mukaan myös ilman ilmoittautumista, jos pelissä on vielä tilaa pelin aloitushetkellä.

Tervetuloa mukaan pelailemaan!

Kirottu amuletti -pakopelit pääkirjastossa

alt=""

Keskiviikkona 8.11. pääkirjastolla on mahdollisuus päästä pelaamaan maagista Kirottu amuletti -pakopeliä, jossa pääset selvittämään taikakaupan ja kirotun amuletin arvoitusta! Pelipaikkana 1. kerroksen lasten- ja nuortenosaston koulutustila. Pakopelit ovat osa pääkirjaston Peliviikon tapahtumia.

Pelien aloitusajat: 

  • klo 13
  • klo 14
  • klo 15.30
  • klo 16.30

Pelin kesto on noin 45 min, ikäsuositus 10-vuotiaasta ylöspäin.
Yhteen peliin mahtuu mukaan maksimissaan 6 pelaajaa.

Peleihin ilmoittaudutaan ennakkoon lasten- ja nuortenosaston asiakaspalveluun. Voit ilmoittautua sähköpostitse lastenosasto.kirjasto@kuopio.fi tai soittamalla 044 718 2321 tai suoraan asiakaspalvelupisteelle. Peliin voi päästä mukaan myös ilman ilmoittautumista, jos pelissä on vielä tilaa pelin aloitushetkellä.

Pelin taustatarinaa:

Olette tulleet viime hetken taikatarvikeostoksille, mutta kaupassa on tapahtunut outoja. Kirottu amuletti on kadonnut ja sotkenut koko kaupan. Amuletti täytyy palauttaa lumottuun laatikkoonsa ennen kuin se aiheuttaa enemmän tuhoa, sillä kirouksen vaikutuspiiri kasvaa koko ajan. Aikaa on kuitenkin vain puoli tuntia, sillä taikakouluun lähtevä juna ei odota.

——————

Pakopelit järjestetään yhteistyössä Kuopion museon kanssa.

Asiantuntijan aamukahvit

Fysiosenior Asiantuntijan aamukahvit 9.11. klo10 pääkirjaston Kohtaamossa. Ravitsemuksen merkitys ikääntyvällä. Vapaa pääsy!

Tervetuloa Asiantuntijan aamukahveille pääkirjaston Kohtaamoon 9.11. klo 10 kuulemaan ravitsemuksen merkityksestä ikääntyvällä henkilöllä. Luennon pitää Fysioseniorin asiantuntija Tilaisuudessa on tarjolla myös aiheeseen liittyviä, kirjaston kokoamia kirjavinkkejä.

Kahvitarjoilu, tervetuloa!

Pääkirjaston satutunnit syksyllä 2023

Pääkirjaston syksyn 2023 satutuntien aikataulu ja tuntien teemat.

Satutunnit pidetään lasten- ja nuortenosastolla keskiviikkoisin klo 10. Satutunti kestää n. puoli tuntia ja se sopii  3–7-vuotiaille. Kerran kuussa satutunti on myös tukiviitottu.

HUOM! Syyskuun satutunnit pidetään pääkirjaston kokoussalissa, 1. krs.

Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa!

Lisätiedot sähköpostilla lastenosasto.kirjasto@kuopio.fi tai numerosta 044 7182 321.

 

Kantin kestävä keskiviikko: OMPELUSEURAT: Farkunpaikkaus

alt=""

Kantin kestävä keskiviikko -sarjan seuraavassa tapahtumassa:

ke 1.11. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Farkunpaikkaus, Kuopion museon monitoimitilassa.Tule pajaan paikkaamaan omia farkkujasi!

Kantin kestävä keskiviikko on paikka opetella yhdessä kulutuksen vähentämistä arjessa. Miten kunnostaa tai pitää huolta jo olemassa olevista vaatteista, esineistä tai rakennuksista? Tiedon ja kokemusten lisäksi aiheita lähestytään tekemisen ja taiteen keinoin.

Kantin kestävä keskiviikko järjestetään vaihtuvilla sisällöillä pääsääntöisesti joka kuun ensimmäinen keskiviikko klo 16.30 alkaen Kuopion museon monitoimitilassa. Luentokerroilla eri aihepiirien asiantuntijat tarjoavat vinkkejä ja neuvontaa kestävämpien ratkaisujen ja ilmastotekojen toteuttamiseen. OMPELUSEURAT tuovat omalla vuorollaan paikalle ompelukoneet ja vertaisohjaajia, jolloin jokaisella on mahdollisuus tulla korjaamaan omia rikkinäisiä vaatteitaan. Pajaan voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista oman aikataulun mukaan korjattavan vaatteen kanssa ja ryhtyä toimeen, kun korjauspajassa on tilaa. Paikan päältä löytyy kangaspaloja ja lankoja paikkaamiseen, mutta tuo myös omia materiaaleja ja vaihtovetoketju tarvittaessa.

Kuopion kaupunginkirjasto koostaa jokaiselle kerralle vinkkilistan, jonka avulla kirjastosta voi lainata lisää kutakin aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Esillä olleista kirjoista on pääkirjastolla pieni näyttely tapahtumakeskiviikon jälkeen.

SYYSKAUDEN 2023 TULEVA OHJELMA

1.11. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Farkunpaikkaus.

13.12. klo 16.30-18 Ilmastokeskustelu.

(Ohjelmamuutokset ja täydennykset mahdollisia!)

Tapahtumat museon monitoimitilassa, vapaa pääsy. Luentosisällöt striimataan Kuopion museon Youtube-kanavalle.

Kantti – tiedon ja tarinoiden kortteli on tiedon, tarinoiden ja ihmisten avoin kohtaamispaikka, joka yhdistää pääkirjaston ja Kuopion museon. Kantti-yhteistyönä toteutetaan Kantin kestävä keskiviikko -tapahtumasarjaa, jossa vuorottelevat OMPELUSEURAT omilla korjausompelupajoillaan sekä museon ja kirjaston tuottamat, kestävään kehitykseen liittyvät teemaillat.

Hyvä mieli -päivä 2023 pääkirjastolla

Lämpimästi tervetuloa mukaan Hyvä mieli -päivään tiistaina 21.11.2023 klo 13–17 Kuopion pääkirjastolle! Ohjelmassa on tietoiskuja, esittelypisteitä, musiikkia ja paneelikeskustelu.
Tarkista mahdolliset muutokset päivän ohjelmasivulta!

Vuoden 2023 Hyvä mieli -päivässä painotetaan valtakunnallisen ehkäisevän päihdetyön viikon teemaa: päihde- ja mielenterveystyö käsi kädessä.

Tietoiskuja kokoussalissa klo 13–16. Tietoiskuja on mahdollista seurata myös striimin välityksellä. Linkki striimiin lisätään ohjelmaan lähempänä tapahtumaa.

  • 13.00: Utelias mieli – iloa hyvän olon huomiseen!
    Apulaisrehtori Anna Pohjalainen, Kuopion kansalaisopisto
  • 13.20: Luontoavusteiset palvelut hyvinvoinnin ja kuntoutumisen tukena Projektipäällikkö Karoliina Pitkänen, Live-säätiö
  • 13.40: Skutsi kuulee – nuoren aikuisen luontosuhteen rakentuminen hyvinvoinnin tukemisen avuksi
    Asiantuntija Jenni Rihti, MTKL
  • 14.00: Vanhempien kanssa tehtävä päihdetyö – lapsen saama hyöty Koordinaattori Suvi Kovalainen, Erityisesti isä -toiminta
    Riina Luttinen, perhepäihdetyö, Kuopion ensikotiyhdistys ry
  • 14.20: Kun yksi sairastuu, monen elämä muuttuu – omaisen tunteet ja kokemukset sairauden vuoristoradalla 
    Toiminnanjohtaja Johanna Björn, Savon mielenterveysomaiset – FinFami ry
  • 14.40: Miksi koulutamme kokemusasiantuntijoita? Ja miksi palvelu on maksullista?
    Teppo Uotinen, POSAKAT ry
  • 15.00: Päihdepalvelusäätiön palvelut tutuiksi 
    Päihdetyön johtaja Päivi Valta, Päihdepalvelusäätiö
  • 15.20: Ymmärrä yksinäisyyttä 
    projektipäällikkö Inka Pironetti, Yksinäisyystyö Pohjois-Savossa -hanke
  • 15.40: Luovuus voimavarana
    Minna Vänskä, Kulttuuripaja Luode

Paneelikeskustelu kokoussalissa klo 16–17

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen ajankohtaisista kysymyksistä keskustelevat: kokemusasiantuntijat,  kansanedustaja Laura Meriluoto, Päihdepalvelusäätiön toiminnanjohtaja Pirkko Paakeli-Kurronen, Mielenterveyden keskusliiton asiantuntija Jenni Rihti ja Pohjois-Savon hyvinvointialueelta aikuispsykiatrian avohoidon ylilääkäri Jarmo Pajula sekä mielenterveys- ja hyvinvointipalvelujen palveluyksikön johtaja Teijamari Laasonen-Balk.

Musiikkia pääkirjaston 2. kerroksen lavalla

  • Luoteen Omat soittaa covereita klo 13–13.15 ja 15–15.15
  • Kuopion kaupunginorkesterin viulisti Soila Häkkinen esiintyy klo 15.45–16


Esittelypisteet

Luonto- ja eläinlähtöinen kuntoutus, Ensikotiyhdistys, Kirkkopalvelujen Erityisesti isä –toiminta , Mielenterveyden keskusliitto ry, Kuopion asukastoiminta, Savon mielenterveysomaiset – FinFami ry , POSAKAT ry, Turvalinkki ja Päiväntasaaja, Päihdepalvelusäätiö, Mielenterveys- ja päihdepalvelu Hemmalaiset, A-klinikkasäätiö, Syömishäiriöliitto SYLI ja Mielihyvin Savosta ry.


Hyvä mieli -päivän toteutuksessa mukana:

Kuopion kaupunki, Ensikotiyhdistys, Live-säätiö, Kirkkopalvelut, Mielenterveyden Keskusliitto ry, Savon mielenterveysomaiset – FinFami ry , Kuopion kriisikeskus, POSAKAT ry, Turvalinkki ja Päiväntasaaja, Päihdepalvelusäätiö, Mielenterveys- ja päihdepalvelu Hemmalaiset, A-klinikkasäätiö, Syömishäiriöliitto SYLI ja Mielihyvin Savosta ry.

Hyvä Mieli -päivän maiinos: sinisellä pohjalla kuva mäntyyn nojaavasta ulkoilijasta auringonpaisteessa

 

Kansanlauluyhtye ILO kirjastokeikalla pääkirjaston ylälavalla

Marraskuussa pääkirjastolla ollaan kansanmusiikin pauloissa, kun vietämme Oppia ja iloa musiikista -hankkeen kansanmusiikin teemapäivää! Torstaina 23.11. vieraaksi pääkirjastolle saapuvat Jenni Venäläinen ja Kansanlauluyhtye ILO, jotka molemmat esiintyivät viime kesänä myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla.

Kuopion kansalaisopiston Kansanlauluyhtye ILO esittää perinteistä kansanmusiikkia uudella otteella ja hyvällä meiningillä. Tällä keikalla ILOn ohjelmistossa on kappaleita mm. Perusta, Bulgariasta ja Suomesta. ILOn esitys alkaa pääkirjaston ylälavalla soivan luennon jälkeen, noin klo 17.15.

Kansanlauluyhtye ILO Facebookissa: https://www.facebook.com/kansanlauluyhtye

Musiikkiosastolla voi tutustua marraskuun alusta lähtien kansanmusiikin näyttelyyn. Kansanmusiikin teemapäivän tapahtumat ovat osa kirjaston AVI:n rahoittamaa Oppia ja iloa musiikista -hanketta.

#OppiaJaIloaMusiikista
#kirjastokeikalla

Kansanmusiikkiyhtye ILO kesäisissä tunnelmissa Kuopion torilla

 

Kanteletaiteilija Jenni Venäläisen soiva luento rajakarjalaisesta soittoperinteestä

Marraskuussa pääkirjastolla ollaan kansanmusiikin pauloissa, kun vietämme Oppia ja iloa musiikista -hankkeen kansanmusiikin teemapäivää!

Kansanmusiikkipäivän soivalla luennolla kanteletaiteilija Jenni Venäläinen kertoo rajakarjalaisesta soittoperinteestä. Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistunut Jenni on erikoistunut pohjoismaiseen kansanmusiikkiin, säveltämiseen, karjalaiseen kanteleperintöön ja improvisaatioon. Tapahtumassa kuullaan vanhoja sävelmiä, tietoa perinteisestä soittotavasta ja entisajan soittajista sekä näkökulmia siihen, miten perinne elää, säilyy ja muuttuu tässä päivässä. Jenni työskentelee monipuolisesti kulttuurinkentällä esiintyjänä, säveltäjänä ja opettajana. Hänen lokakuussa ilmestynyt esikoisalbuminsa ”Melkutus Party” yhdistää elektronisen musiikin vanhoihin kantelesävelmiin.

Jenni Venäläisen soiva luento pääkirjaston ylälavalla torstaina 23.11. klo 16–17.

Lue lisää: https://www.jennivenalainen.com/

Kuva: Suvi Sistonen

Tapahtuma on osa kirjaston AVI:n rahoittamaa Oppia ja iloa musiikista -hanketta.

#OppiaJaIloaMusiikista

Jenni Venäläinen hampaidensa välissä pienoiskantele ja luomilla kultahilettä. Kansikuva Jennin Melkutus Party -levyltä.

Pienet Teot -esityksiä pääkirjastolla

Pienet Teot koostuu Savonia-AMK:n ensimmäisen vuoden musiikkipedagogiikan ja tanssinopettajaopiskelijoiden yhteisistä pienoisesityksistä. Teoksia nähdään pääkirjaston asiakastiloissa tiistaina 31.10.2023 klo 14 ja klo 15.

Pienten Tekojen ohjaavina lehtoreina toimivat Savonia-AMK:n Mari Koistinen, Jukka Onttonen ja Johanna Partio. Tapahtumat ovat osa kirjaston Oppia ja iloa musiikista -hanketta, jossa yhteistyössä on mukana Savonia-AMK.

Mustavalkopinkki logo, jossa kaksi kitaraa ja nuotteja sekä teksti Oppia ja iloa musiikista 2023-2024

Harry Potter -tapahtuma elokuvanäytös

Kuvassa teksti Harry Potter -tapahtuma Kuopahkan kirjastossa 18. - 19.10.2023. Taustalla yötaivas, täysikuu, vuori, kuusimetsä, linna ja lepakoita.

Tervetuloa Harry Potter -tapahtumaan Kuopion pääkirjastolle!

To 19.10. klo 15.30 Harry Potter -elokuvanäytös kokoussalissa, 1 krs. Katsellaan elokuva Harry Potter ja viisasten kivi. Elokuvan ikärajasuositus on K-12 ja täysi-ikäisen seurassa K-9. Elokuvan kesto on 2h 26 min.

Elokuvaa voi tulla katselemaan myös omien naposteltavien kanssa ja halutessa aiheenmukaisesti pukeutuneena.

Vapaa pääsy!

Koululaisten lukupiiri Jynkän kirjastossa

Koululaisten lukupiiri on aloittanut Jynkässä

Lukupiirissä luetaan, jutellaan lukemisesta ja tehdään sanataidetta kuukausittain vaihtuvan teeman mukaisesti. Luettaviksi valitaan ikä- ja lukutaitoon sopivia kirjoja.

Lukupiiriin voi tulla joka kerta tai itselle sopivana kertana.
Kokoonnutaan Jynkän kirjastossa joka kuukauden toinen torstai klo 14.

Syksyn päivämäärät ovat:
to 12.10. (kauhu/jännitys)
to 9.11.
to 7.12. 

Lukupiirikirjoja voi tulla lukemaan läksyparkkiin iltapäivisin klo 12-14, jolloin kiinnitämme erityisesti huomiota tunnelmaan, jossa on hyvä lukea, keskittyä ja tehdä läksyjä.

Tervetuloa!

Sateenvarjon alla seisova lapsi jättimäisten kirjapinojen välissä.

Syntytarinat-klubilla vieraana kirjailija Sirpa Kähkönen

Kirjaston Syntytarinat-klubilla pääkirjaston ylälavalla vierailee kirjailija Sirpa Kähkönen aiheenaan Kadonnutta kaupunkia etsimässä.

Kähkönen kertoo uutuusteoksensa 36 uurnaa synnystä sekä Kuopio-sarjastaan.

Istumapaikkoja on rajoitettu määrä, mutta tilaisuutta voi seurata myös livenä kirjaston Facebook-sivulla.

Sirpa Kähkösen potretti viininpunaisella taustalla,

Bee-bot -paja pääkirjastolla

Tervetuloa testaamaan Bee-botteja pääkirjastolle! Bee-bot paja järjestetään torstaina 7.9 klo 13–15 pääkirjaston lasten- ja nuortenosaston työpajatilassa. Pajassa voi kokeilla, millaista on ohjelmoida pieni robotti liikkumaan. Onnistuuko bottisi läpäisemään labyrintin, saatko sen tanssimaan tai selvittämään nuoliarvoituksen? Tule kokeilemaan!

Vapaa pääsy. Lisätiedot:  lastenosasto.kirjasto@kuopio.fi tai p. 044 71 82 321.

Kantin kestävä keskiviikko: Vetoketjun vaihtotalkoot, OMPELUSEURAT

Kantin kestävä keskiviikko -tapahtumasarjan seuraava kerta OMPELUSEURAT: Vetoketjun vaihtotalkoot on 6.9. klo 16.30-19.00 Kuopion museon
monitoimitilassa.
Luentokerroilla eri aihepiirien asiantuntijat tarjoavat vinkkejä ja neuvontaa kestävämpien ratkaisujen ja ilmastotekojen toteuttamiseen. OMPELUSEURAT tuovat omalla vuorollaan paikalle ompelukoneet ja ammattitaitoisia ohjaajia, jolloin jokaisella on mahdollisuus tulla korjaamaan omia rikkinäisiä vaatteitaan. Lisäksi Kuopion kaupunginkirjaston asiantuntijat koostavat vinkkilistan, jonka avulla kirjastosta voi lainata lisää kutakin aihetta käsittelevää kirjallisuutta.

SYYSKAUDEN 2023 TULEVA OHJELMA

6.9. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Vetoketjun vaihtotalkoot.

4.10. klo 16.30-18 Intendentti Pekka Kankkunen: Kuinka säilytät valokuvasi jälkipolville.

11.10. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Parsintapaja.

1.11. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Farkunpaikkaus.

13.12. klo 16.30-18 Ilmastokeskustelu.

(Ohjelmamuutokset ja täydennykset mahdollisia!)

Tapahtumat museon monitoimitilassa, vapaa pääsy. Luentosisällöt striimataan Kuopion museon Youtube-kanavalle.

Kantti – tiedon ja tarinoiden kortteli on tiedon, tarinoiden ja ihmisten avoin kohtaamispaikka, joka yhdistää pääkirjaston ja Kuopion museon. Kantti-yhteistyönä toteutetaan Kantin kestävä keskiviikko -tapahtumasarjaa, jossa vuorottelevat OMPELUSEURAT omilla korjausompelupajoillaan sekä museon ja kirjaston tuottamat, kestävään kehitykseen liittyvät teemaillat.

Taiteiden yönä pe 25.8.23 pääkirjasto avoinna klo 19 saakka (ohjelmakooste)

Taiteiden yönä pe 25.8. pääkirjasto on avoinna klo 19 asti!
Pääkirjaston Taiteiden yön ohjelmaa: (Linkeistä pääset tarkempiin tapahtumatietoihin.)

Tervetuloa mukaan!

 

Icasos-kustantamon kirjanjulkistustilaisuus

Icasos-kustantamon kirjanjulkistustilaisuus keskiviikkona 6.9.2023 klo 17.30 pääkirjaston kokoussalissa. Tilaisuutta voi seurata myös etänä livestriimissä Kuopion kaupunginkirjaston Facebook-sivulla.

Mukana neljä kirjailijaa ja kuvittaja:

Tekijöitä haastattelee kustantaja Tatu-Pekka Kekäläinen.

Vapaa pääsy. Järjestäjinä Icasos-kustantamo ja Kuopion kaupunginkirjasto.

Luupin alla -keskustelutilaisuus Maaningalla

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus Maaningan urheilutalolla Meidän Maaninka -päivänä ke 23.8. klo 16 alkaen.

Vetäjänä Juha Jääskeläinen Kuopion kaupunginkirjastosta.

Tervetuloa mukaan!

Tapahtuma on osa Kuopion kaupunginkirjaston Demokratiatyön askelkuvioita kirjastossa -hanketta.

Pääkirjaston satutunnit syksyllä 2023

Pääkirjaston syksyn 2023 satutuntien aikataulu ja tuntien teemat.

Satutunnit pidetään lasten- ja nuortenosastolla keskiviikkoisin klo 10. Satutunti kestää n. puoli tuntia ja se sopii  3-7 -vuotiaille. Kerran kuussa satutunti on tukiviitottu.

HUOM! Syyskuun satutunnit pidetään pääkirjaston kokoussalissa, 1. krs.

Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa!

Lisätiedot sähköpostilla lastenosasto.kirjasto@kuopio.fi tai numerosta 044 7182 321.

 

Svenska klubben

Haluaisitko puhua ruotsia, mutta et tiedä, kenen kanssa?
Kom med i Svenska klubben!

Kuopion kaupunginkirjaston ja Pohjola-Nordenin Svenska klubben on ruotsinkielinen keskustelukerho kaikentasoisille puhujille. Kokoonnumme noin joka toinen viikko pääkirjaston Kohtaamo-tilassa (1. kerros) klo 17.

Kokoontumiskerrat syyskaudella:

TO 7.9. klo 17
TO 21.9. klo 17
MA 9.10. klo 17
MA 23.10. klo 17
MA 6.11. klo 17
MA 20.11. klo 17
MA 4.12. klo 17

Tervetuloa mukaan!

Kantin kestävä keskiviikko: Verkkaripaja, OMPELUSEURAT

Kantin kestävä keskiviikko -tapahtumasarjan seuraava kerta OMPELUSEURAT: Verkkaripaja on 9.8. klo 16.30-19.00 Kuopion museon
monitoimitilassa.
Luentokerroilla eri aihepiirien asiantuntijat tarjoavat vinkkejä ja neuvontaa kestävämpien ratkaisujen ja ilmastotekojen toteuttamiseen. OMPELUSEURAT tuovat omalla vuorollaan paikalle ompelukoneet ja ammattitaitoisia ohjaajia, jolloin jokaisella on mahdollisuus tulla korjaamaan omia rikkinäisiä vaatteitaan. Lisäksi Kuopion kaupunginkirjaston asiantuntijat koostavat vinkkilistan, jonka avulla kirjastosta voi lainata lisää kutakin aihetta käsittelevää kirjallisuutta.

SYYSKAUDEN 2023 TULEVA OHJELMA

9.8. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Verkkaripaja.

6.9. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Vetoketjun vaihtotalkoot.

4.10. klo 16.30-18 Intendentti Pekka Kankkunen: Kuinka säilytät valokuvasi jälkipolville.

11.10. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Parsintapaja.

1.11. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Farkunpaikkaus.

13.12. klo 16.30-18 Ilmastokeskustelu.

(Ohjelmamuutokset ja täydennykset mahdollisia!)

Tapahtumat museon monitoimitilassa, vapaa pääsy. Luentosisällöt striimataan Kuopion museon Youtube-kanavalle.

Kantti – tiedon ja tarinoiden kortteli on tiedon, tarinoiden ja ihmisten avoin kohtaamispaikka, joka yhdistää pääkirjaston ja Kuopion museon. Kantti-yhteistyönä toteutetaan Kantin kestävä keskiviikko -tapahtumasarjaa, jossa vuorottelevat OMPELUSEURAT omilla korjausompelupajoillaan sekä museon ja kirjaston tuottamat, kestävään kehitykseen liittyvät teemaillat.

Kielikahvila / Language Café, Puijonlaakso

Kielikahvila
klo 17–18.30
Torstaisin
11.1. | 8.2. | 14.3. | 11.4. | 16.5. Puijonlaakson kirjastossa

Lets speak Suomi! Tule Puijonlaakson kirjaston kielikahvilaan pelaamaan lautapelejä ja harjoittelemaan suomea rennossa ilmapiirissä.

Kielikahvila on kaikille avoin, rento tapahtuma, jossa harjoitellaan puhumaan suomea. Vapaamuotoisen keskustelun ja pelien lomassa tutustuu myös helposti uusiin ihmisiin ja kulttuureihin, mutta toki tilaisuuteen saa osallistua ihan vaan kuuntelijanakin.

  • Tutustu uusiin ihmisiin
  • Juttele ja rupattele
  • Opi puhumaan suomea rennossa porukassa pelaten hauskoja pelejä

Kirjaston työntekijät osallistuvat peleihin ja keskusteluun sekä keräävät ideoita kielikahvilan kehittämiseen.

Tule mukaan ja ota mukaan rentoa asennetta ja hymyä – vaikka koko perheen voimin! Tarjolla on kahvia ja teetä!

Tapahtuma on maksuton, eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Tervetuloa!



Language Café

5PM–6.30PM
On following Thursdays: Jan 11 | Feb 8 | March 14 | Apr 11 | May 16
at Puijonlaakso Library

Lets speak Suomi! Welcome to Puijonlaakso Library Language Café to play board games and learn to speak Finnish in a relaxed atmosphere.

Puijonlaakso Library Language Café is an open, relaxed event where you can practice speaking Finnish. When you strike up a conversation, it’s easy to get to know new people and cultures.  Of course, you can also participate just by listening!

  • Meet new people
  • Chat and exchange thoughts
  • Learn to speak Finnish in a casual group, playing fun board games

Library staff will also take part in the games and conversations to collect ideas for future gatherings.

So come along, bring a relaxed attitude and a smile! You can take your whole family with you if you like! No registration needed. Coffee and tea available.

 

Taiteiden yön leffat pääkirjastolla

Taiteiden yö Kuopion pääkirjastolla 25.8.2023. Kirjasto on auki klo 19 saakka.

Pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolla vietämme Taiteiden yötä 25.8. elokuvien parissa!

Lapsille ja lapsiperheille suunnattu esitys alkaa klo 13 ja silloin nähdään Sing 1. Leffan ikäsuositus on K7.

Klo 16.30 alkavassa esityksessä leffana on Cruella, jonka ikäsuositus on K12.

Molemmat leffat katsellaan pääkirjaston kokoussalissa, 1. krs. Tarjolla on myös elokuvien aihepiiriin liittyviä kirjavinkkejä ja pientä puuhaa.

Elokuvaesityksiin on vapaa pääsy, tervetuloa!

Kantin kestävä keskiviikko: Hää- ja juhla-asujen sekä kansallispukujen säilytys

Kantin kestävä keskiviikko -tapahtumasarjan kausi starttaa heti elokuun alussa 2.8. klo 16.30-18.00 Kuopion museon monitoimitilassa. Luentokerroilla eri aihepiirien asiantuntijat tarjoavat vinkkejä ja neuvontaa kestävämpien ratkaisujen ja ilmastotekojen toteuttamiseen. OMPELUSEURAT tuovat omalla vuorollaan paikalle ompelukoneet ja ammattitaitoisia ohjaajia, jolloin jokaisella on mahdollisuus tulla korjaamaan omia rikkinäisiä vaatteitaan. Lisäksi Kuopion kaupunginkirjaston asiantuntijat koostavat vinkkilistan, jonka avulla kirjastosta voi lainata lisää kutakin aihetta käsittelevää kirjallisuutta.

SYYSKAUDEN 2023 OHJELMA

2.8. klo 16.30-18 Tekstiilikonservaattori Anu Reijonen: Hää- ja juhla-asujen sekä kansallispukujen säilytys. HUOM! La 5.8. kansallispukujen tuuletuspäivän tapahtuma Kuopion korttelimuseolla on oiva paikka käyttää omaa kansallispukua tai käydä ihastelemassa niitä muiden päällä!

9.8. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Verkkaripaja.

6.9. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Vetoketjun vaihtotalkoot.

4.10. klo 16.30-18 Intendentti Pekka Kankkunen: Kuinka säilytät valokuvasi jälkipolville.

11.10. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Parsintapaja.

1.11. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Farkunpaikkaus.

13.12. klo 16.30-18 Ilmastokeskustelu.

(Ohjelmamuutokset ja täydennykset mahdollisia!)

Tapahtumat museon monitoimitilassa, vapaa pääsy. Luentosisällöt striimataan Kuopion museon Youtube-kanavalle.

Kantti – tiedon ja tarinoiden kortteli on tiedon, tarinoiden ja ihmisten avoin kohtaamispaikka, joka yhdistää pääkirjaston ja Kuopion museon. Kantti-yhteistyönä toteutetaan Kantin kestävä keskiviikko -tapahtumasarjaa, jossa vuorottelevat OMPELUSEURAT omilla korjausompelupajoillaan sekä museon ja kirjaston tuottamat, kestävään kehitykseen liittyvät teemaillat.

Lautapeli-illat 15-200-vuotiaille

Syksyllä pääkirjastolla lautapelaillaan yhdessä useamman kerran! Lautapeli-ilta on tarkoitettu kaikille 15-200-vuotiaille, ja se pidetään syksyllä neljä kertaa vaihtuvin teemoin. 

Ajankohdat ja teemat: 

pe 25.8. klo 15-18.30 (2. kerroksen kirjahalli)
Pakopelit (peli-ilta osana Taiteiden yön tapahtumia)

ke 20.9. klo 15-18.30 (2. kerros, lavan luona)
Korttipelit
Korteilla pelattavia pelejä laidasta laitaan.

ke 18.10. klo 15-18.30 (2. kerros, lavan luona)
Harry Potter- ja fantasiapelit (peli-ilta osana pääkirjaston Harry Potter -tapahtumaa)

ke 8.11. klo 15-18.30 (2. kerros, lavan luona)
Kaikenlaiset pelit, ei teemaa! (peli-ilta osana Peliviikon tapahtumia)

Tule viettämään hauskaa peli-iltaa kirjastoon mukavassa seurassa! Voit osallistua yksin tai yhdessä kavereiden kanssa. Tutustu teemanmukaisiin peleihin tai valitse jokin muu esillä olevista peleistä. Henkilökuntaa on mukana opastamassa ja pelailemassa.

Tervetuloa!

Klassikkolukupiiri

Klassikkolukupiiri kokoontuu syksyllä kerran kuussa tiistaisin klo 17.30–18.30 pääkirjaston koulutustilassa (1.kerros, lasten- ja nuortenosaston perällä).

Ilmoittautumista tai kirjallisuuden tuntemusta ei tarvita, ja mukaan voit tulla useammalle tai vaikka vain yhdellekin kerralle.

ti 12.9.
Richard Adams: Ruohometsän kansa

ti 17.10.
William Golding: Kärpästen herra

ti 14.11.
Jane Austen: Viisasteleva sydän

ti 19.12.
George Orwell: 1984

Kirja- ja elokuvapiiri

Kirja- ja elokuvapiirissä keskustellaan ensin kirjasta, minkä jälkeen seuraavalla kokoontumiskerralla katsotaan kirjaan pohjautuva elokuva.

Kokoontuminen alla ilmoitettuina päivinä klo 13 pääkirjaston koulutustilassa (lastenosaston perällä)

To 12.10.
Delia Owens: Suon villi laulu

To 19.10.
Suon villi laulu -elokuvan katsominen ja vertaileva keskustelu

To 30.11.
Kathryn Stockett: Piiat

To 7.12.
Piiat-elokuvan katsominen
ja vertaileva keskustelu

Vehmersalmen kirjaston neulelukupiiri

Lankakeriä keltaisella pohjalla

Vehmersalmen kirjaston neulelukupiiri
kokoontuu syksyllä 2023 klo 17.0018.00 seuraavasti:

Ke 11.10.
Jari Järvelä: Aino A.

Ma 6.11. (huom. poikkeava viikonpäivä!)
Jaana Skyttä: Huvituksen kartanon tytöt

Ke 13.12.
Eve Hietamies: Numeroruuhka

Lukupiirissä keskustellaan rennolla otteella luetusta kirjasta ja käsitöistä. Ei ennakkoilmoittautumista.

Tervetuloa!

Karttulan kirjaston lukupiiri

Karttulan lukupiirit syksyllä 2023

Lukupiiri kokoontuu alla lueteltuina päivinä Karttulan kirjaston lukusalissa klo 12–13.

Ma 4.9.
Oates, Joyce Carol: Elämäni rottana
Elämäni rottana kertoo Violet Rue Kerriganista, joka saa kaksitoistavuotiaana tietää isoveljiensä murhanneen juuriltaan afroamerikkalaisen koulukaverinsa. Voiko ihminen tehdä moraalisesti oikein, mutta kuitenkin katua katkerasti valintojaan?

Ma 2.10.
Kanto, Anneli: Haihtuneet
Pikkupaikkakunnalla on kadonnut ihmisiä. Katoamiset huolestuttavat paikallisia, mutta paikkakunnan uskonnollinen yhteisö pyrkii sulkemaan heidän suunsa. Tuotteliaan ja rakastetun kirjailijan uusi aluevaltaus dekkarikirjailijana. Kirja aloittaa trilogian.

Ma 6.11.
Donoghue, Emma: Huone
Kirjan kertojaminä on viisivuotias Jack, jonka koko maailma on huone, jossa hän asuu äitinsä kanssa. Koskettava, mutta myös elämänmyönteinen kertomus vankeudessa asuvan äidin ja pojan elämästä ja paosta vapauteen.

11.12
Summanen, Jaakko: Risteys
Kirja kertoo sodan jälkeisen ajan jälleenrakentamisesta yhden perheen ja yhden maalaiskylän tapahtumien kautta. Antti Heikkinen on koonnut kirjan Jaakon pöytälaatikkotekstien pohjalta.

 

 

 

 

Legopajat pääkirjastolla

Hei mestarirakentaja! Tule päästämään luovuutesi valloilleen ja rakentamaan mahtavia lego-rakennelmia pääkirjaston legopajoissa! Pajat pidetään pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolla seuraavina päivinä:

pe 21.7. klo 10-12

ti 25.7. klo 10-12.30 ja 13-15

ke 2.8. klo 10-12.30 ja 13-15

Tervetuloa legoilemaan! Pajoihin on vapaa pääsy eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

Elävä äänikirja

Kaipaatko lepoa päivän rientojen jälkeen?
Tule kuuntelemaan ääneenluettua kirjallisuutta, käsityön kanssa tai ilman!
Tilaisuudessa luetaan erilaisia, lyhyitä tekstejä.

Paikka: Pääkirjasto, Kohtaamo (Museokadun sisäänkäynnin vieressä)
Aika: Klo 17 alkaen

to 24.8. | ke 4.10. | ke 1.11. | ke 13.12.

Kirjasto tarjoaa osallistujille iltateen. Jos kätesi kaipaavat tekemistä, paikan päältä löydät värityskuvia ja helppoja virkkuutöitä.

Tervetuloa!

 

Elämäni laulut -konsertti pääkirjastolla

Satu Suhonen ja Matti Halmetvaara tutustuivat toisiinsa The Voice of Finland –ohjelman koelauluissa. Siitä alkoi ystävyys, ja pian syntyi ajatus yhteisestä konsertista. Kun porukkaan vielä liittyi huikaisevan taitava pianovirtuoosi Tapio Nykänen, oli paketti valmis.

Elämäni laulut -konsertti on ilahduttanut ja liikuttanut kuulijoita useilla paikkakunnilla ympäri Itä-Suomea ja nyt konsertti saapuu Kuopioon kuopiolaisille räätälöitynä versiona. Kuultavat laulut ja tarinat niiden takana on kerätty kesän aikana kuopiolaisilla.

Luvassa on tunteikas ja elämänmakuinen ilta tuttujen pop- ja iskelmäkappaleiden siivittämänä.

Konsertti on osa Meidän Kuopio -festivaalin Taiteiden Yö -tapahtumaa.

Vapaa pääsy!

Kirjastokeikalla: Jone Peckarinin Wanhat laulut -kiertue

Jone Peckarinin Wanhat laulut -kiertue keskiviikkona 6.9. klo 17.30 pääkirjaston ylälavalla.

Kuopiolainen muusikko ja lauluntekijä Jone Peckarin esittää vanhoja suomalaisia lauluja. Esitysten lomassa on myös tilaa laulujen ja niiden esittäjien muistelulle ja keskustelulle.

Tapahtuman kesto noin 45 min.
Vapaa pääsy!

 

Elämässä kiinni -konsertin ensiesitys

 

Nilsiän kirjastossa järjestetään torstaina 8.6.2023 klo 17.00 Elämässä kiinni -konsertin ensiesitys.

 Voitto Valliuksen runokirjaan pohjautuvassa konsertissa kuullaan runouden ja musiikin vuoropuhelua Paula Tapionmäen ja Riitta Hynysen tulkitsemina.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Lämpimästi tervetuloa!

Luupin alla -keskustelutilaisuus Puijonlaakson kirjastossa

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus ajankohtaisista aiheista Puijonlaakson lähikirjastossa perjantaina 9.6.2023 klo 11–12.

Mitkä asiat Puijonlaaksossa puhuttavat? Muutamia niistä nostetaan kirjastolla luupin alle, avoimeen keskusteluun, jossa kaikki pääsevät ilmaisemaan näkemyksiään käsiteltävän aiheen tiimoilta. Tilaisuus alkaa lyhyellä alustuksella ja teemaan johdattelulla, minkä jälkeen areena on kaikille vapaa.

Keskustelua luotsaa Jukka Kervinen. Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa.

Tervetuloa!

Tilaisuuden järjestävät Puijonlaakson lähikirjasto ja Kuopion kaupunginkirjaston Demokratiatyön askelkuvioita kirjastossa -hanke.

Nuorten kesäleffakerho

 

Hei  sinä 12-16 vuotias nuori! Eikö ole lomasuunnitelmia? Tule mukaan pääkirjaston nuorten leffakerhoon! Kokoontumisia pidetään kesän aikana yhteensä neljä, ja jokaisessa pääset katsomaan viihdyttävän ja hauskan elokuvan. Tapaamisissa pääset myös keskustelemaan yhdessä muitten kanssa elokuvista sekä saat leffa- ja kirjavinkkejä.

Ilmoittaudu siis mukaan soittamalla: 044 718 2321 tai sähköpostilla osoitteeseen: lastenosasto.kirjasto@kuopio.fi. Jokaiselle kerralle mukaan mahtuu 15 henkilöä.

Leffakerhoon saa tuoda omat eväät, mutta kirjasto myös tarjoaa tapahtumassa pieniä, vaihtuvia virvokkeita.

 

Lasten leffahetket kesällä 2023

Tervetuloa Kuopion pääkirjaston kesäisiin lasten leffahetkiin! Leffahetket järjestetään lastenosaston koulutustilassa ja tilaan voimme ottaa enintään 25 henkilöä – saavuthan ajoissa paikalle.

Elokuvien ikärajat ovat joko sallittu tai K -7. Ikärajalliseen näytökseen alle 7 -vuotiaat pääsevät aikuisen saattajan seurassa. Leffahetkiin on vapaa pääsy.

Tarjolla on joka kerralla myös joko elokuviin liittyvää askartelua tai aiheeseen sopivaa luettavaa kotiin lainattavaksi.

Omat leffaherkut (esim. popcorn tai muu naposteltava) voi tuoda mukaan!

Luupin alla -keskustelutilaisuus, Neulamäen kirjasto

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus ajankohtaisista aiheista Neulamäen lähikirjastossa perjantaina 16.6.2023 klo 10.30–11.30.

Mitkä asiat Neulamäessä puhuttavat? Muutamia niistä nostetaan kirjastolla luupin alle, avoimeen keskusteluun, jossa kaikki pääsevät ilmaisemaan näkemyksiään käsiteltävän aiheen tiimoilta. Tilaisuus alkaa lyhyellä alustuksella ja teemaan johdattelulla, minkä jälkeen areena on kaikille vapaa.

Keskustelua luotsaa Jukka Kervinen. Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa. Tervetuloa!

Tilaisuuden järjestävät Neulamäen lähikirjasto ja Kuopion kaupunginkirjaston Demokratiatyön askelkuvioita kirjastossa -hanke.

Kielikahvila / Language Café, Neulamäki

KIELIKAHVILA

Neulamäen lähikirjastossa seuraavina tiistaipäivinä klo 17.00–18.30
30.1. | 27.2. | 26.3. | 28.5.

Lets speak suomi! Tule Neulamäen kirjaston kielikahvilaan pelaamaan lautapelejä ja harjoittelemaan suomea rennossa ilmapiirissä.

Neulamäen kirjaston kielikahvila on kaikille avoin tapahtuma, jossa harjoitellaan puhumaan suomea mukavassa ilmapiirissä. Vapaamuotoisen keskustelun ja pelien lomassa tutustuu myös helposti uusiin ihmisiin ja kulttuureihin, mutta toki tilaisuuteen saa osallistua ihan vaan kuuntelijanakin.

  • Tutustu uusiin ihmisiin
  • Juttele ja rupattele
  • Opi puhumaan suomea rennossa porukassa pelaten hauskoja pelejä

Neulamäen kirjaston työntekijät osallistuvat peleihin ja keskusteluun sekä keräävät ideoita kielikahvilan kehittämiseen.

Tule mukaan vaikka koko perheen voimin ja ota mukaan rentoa asennetta ja hymyä! Tarjolla on kahvia ja teetä.

Tapahtuma on maksuton, eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Tervetuloa!



LANGUAGE CAFÉ

On following Tuesdays 5PM–6.30PM
30 Jan | 27 Feb | 26 March | 28 May
at NEULAMÄKI LIBRARY

Lets speak Suomi! Welcome to Neulamäki Library Language Café to play boardgames and learn Finnish. 

Neulamäki Library Language Café is an open, relaxed event where you can practice speaking Finnish in a comfortable atmosphere. When you strike up a conversation, it’s easy to get to know new people and cultures.  Of course, you can also participate just by listening!

  • Meet new people
  • Chat and exchange thoughts
  • Learn to speak Finnish in a casual group, playing fun board games

Library staff will also take part in the games and conversations to collect ideas for future gatherings.

So come along, bring a relaxed attitude and a smile! You can take your whole family with you if you like! No registration needed. Coffee and tea available.

 

Meidän näyttely with Hatsalan koulun 9E

Moi! Ollaan Hatsalan Klassillisen koulun 9e –luokka ja tässä on meidän näyttely! Me ollaan kuvataideluokka ja tykätään tehdä kaikkee erilaista taidetta. Meidän vahvuuksia on aika monella nimenomaan tarkan tekemisessä, mutta parhaiten osaamisemme tulee esille, kun jokainen saa tehdä sitä missä itse on hyvä. Ollaan monipuolinen, sekä taitava porukka ja ollaan iloisia, että pääsette nyt näkemään meidän töitä tässä loistokkaassa näyttelyssä! Toivottavasti nautitte!

Taiteilijatapaaminen lauantaina 27.5. klo:14.30-16.00

Aikamatka muotoiluun – Nuorten Muotoiluakatemian näyttely

Kuopion Muotoiluakatemian nuorille suunnattua toimintaa esitellään näyttelyssä ja virtuaalinäyttelynä Muotoiluakatemian
verkkosivuilla. Muotoiluakatemiassa pääset eri ryhmien ja työpajojen kautta aikamatkalle muotoiluun – muotoile, luo ja opi uutta!

Näyttely on osa Nuori kulttuuri -festivaalin ohjelmaa. Tutustu ohjelmatarjontaan EVENTOS -sovelluksessa PIN -koodilla 7676.

Nuori kulttuuri -festivaali kaupunginkirjastolla

Tervetuloa osallistumaan Nuori kulttuuri -festivaalin tapahtumiin Kuopion pääkirjastolle!

Festivaaliohjelman löydät kätevästi EVENTOS -sovelluksesta PIN -koodilla 7676.

 

La 27.5. klo 11 – 16 Minicon-tapahtuma with Kazecon ja Nekocon

Nekoconin edustuspöydän löydät kirjaston ensimmäisen kerroksen aulasta klo 11.00-16.00.

La 27.5. klo 11 – 16 Nekoconin polaroid-kuvauspiste

Polaroid-pisteellä voit kuvauttaa ja itsesi ja ystäväsi Nekoconin kuvausseinän edessä.  Pisteen löydät ensimmäisestä kerroksesta lastenosaston ja aulan välistä klo 11.00-16.00.

La 27.5. klo 11 – 16 Origami- ja viuhkatyöpaja
Kohtaamo (1. krs)

Työpaja sopii kaikenikäisille askartelijoille ja viuhkan tekemiseen menee noin 10-15 minuuttia. Samassa pajassa voit taitella myös origameja Kazeconin johdolla.

La 27.5. klo 12 – 15 Sarjakuvapaja & hahmogalleria with Sanataidekoulu Aapeli
Kohtaamo (1. krs)

Työpajassa laaditaan lyhyelle sarjakuvalle käsikirjoitusluonnos ja hahmogalleria pienten sanataidetehtävien opastuksella. Ja sitten piirretään! Ohjaajana toimii Sanataideohjaaja Riikka Viinikanoja.

La 27.5. klo 13 – 15 Nekoconin valokuvauspiste

Lastenosaston takaosassa sijaitsevasta kokoustilasta löydät myös Nekoconin valokuvauspisteen klo 13.00-15.00. Kuvauspisteelle voit tulla joko yksin tai ystävien kanssa. Kuvat tulevat tapahtuman jälkeen ladattaviksi ja siitä ilmoitetaan Nekoconin someissa.

La 27.5. klo 13 – 14 Kazeconin kimonoluento

Luentoa pääset kuuntelemaan ensimmäisen kerroksen luentosalissa.

 

 

 

 

Nuori kulttuuri -festivaali kaupunginkirjastolla

Tervetuloa osallistumaan Nuori kulttuuri -festivaalin tapahtumiin Kuopion pääkirjastolle!

Festivaaliohjelman löydät kätevästi EVENTOS -sovelluksesta PIN-koodilla 7676.

 

Pe 26.5. klo 14–17 Runo pop-up with Sanataidekoulu Aapeli
Koulutustila (lastenosaston perällä)

Työpajassa kirjoitetaan spontaani runo vaikka tämän päivän kohtaamisista pienten sanataidetehtävien opastuksella. Runon voi halutessaan päästä esittämään Kuopion kaupunginteatterin Queer-lavarunoiltaan Open Stage -osuuteen.
Työpajan ohjaa Sanataidekoulu Aapelin sanataideohjaaja Riikka Viinikanoja.

Pe 26.5. klo 14.30–16.30 Rap-lyriikan pop-up -paja with Niko Nova
Työpajatila (lastenosaston perällä)

Työpajassa tutustutaan räpin kirjoittamiseen, riimien anatomiaan, säkeistöjen rakenteisiin ja tekstin rytmittämiseen. Osallistujilla on mahdollisuus myös esittää pajassa syntyneitä tekstejä pajan jälkeen kirjastolla tapahtuvan Rap Cornerin yhteydessä ja illalla Kuopion kaupungin teatterilla järjestettävässä Open mic -osiossa. Ohjaajana toimii pitkän linjan räppäri ja muusikko Niko Nova.

Pe 26.5. klo 17 – 19 Rap Corner with Kulttuuriyhdistys TUFF! Ry
Kokoussali (1. krs)

Rap Corner on keskusteluohjelma rap-musiikista. Tavoitteena on nostaa esille nuoria artisteja. Rap Corneriin valitaan 6 nuorta räp-artistia Digistagelta , joiden musiikista ja musavideoista keskustellaan raadin kesken. Tämän vuoden raatiin kuuluvat Niko Nova, Tuuliviiri ja Polarsoul. Ohjelman juontaa Inka Rantakallio.

Luupin alla -keskustelutilaisuus Jynkän kirjastossa

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus Jynkän kirjastossa keskiviikkona 24.5.2023 klo 10. Aiheena Kuopion kehitys. 

Tule mukaan avoimeen keskusteluun, jossa kaikki pääsevät ilmaisemaan näkemyksiään käsiteltävän aiheen tiimoilta. Tilaisuus alkaa lyhyellä alustuksella ja teemaan johdattelulla, minkä jälkeen areena on kaikille vapaa.

Asiantuntijavieraana kehittämispäällikkö Katri Hiltunen ja keskustelua vetämässä Hannu Harjunheimo.

Tervetuloa!

Tilaisuuden järjestävät Jynkän lähikirjasto ja Kuopion kaupunginkirjaston Demokratiatyön askelkuvioita kirjastossa -hanke.

 

Luupin alla -keskustelutilaisuus Maaningan kirjastossa, aiheena Pitäjäraati

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus ajankohtaisista aiheista Maaningan kirjastossa torstaina 11.5.2023 klo 17. Keskustelunaiheena Pitäjäraati.

Tervetuloa mukaan avoimeen keskusteluun, jossa kaikki pääsevät ilmaisemaan näkemyksiään käsiteltävän aiheen tiimoilta. Tilaisuus alkaa lyhyellä alustuksella ja teemaan johdattelulla, minkä jälkeen areena on kaikille vapaa.

Keskustelua luotsaa Lena Markio. Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa.

Tervetuloa!

Tilaisuuden järjestävät Maaningan lähikirjasto ja Kuopion kaupunginkirjaston Demokratiatyön askelkuvioita kirjastossa -hanke.

Laulu muuttaa maailmaa – lauluntekijät lavalla

Tule kuuntelemaan konserttia Laulu muuttaa maailmaa – Lauluntekijät lavalla tiistaina 16.5. klo 17.00-18.00 Kuopion pääkirjastoon. Konsertti pidetään 2. kerroksen lavalla. 

Konsertissa kuullaan uusia lauluja tuoreilta tekijöiltä!

Folk-henkisessä konsertissa esiintyvät:

Matti Halmetvaara
Linda Huttunen
Topi Juntunen
Teemu Lukkarinen
Henna Oravainen
Jone Peckarin
Markus Värjö

Konsertin juontaa Jukka Kervinen.

Esitys on jatkoa tammikuussa 2023 järjestetylle, suuren suosion saaneelle Laulu muuttaa maailmaa -konsertille.

Tilaisuuden järjestävät Kuopion kaupunginkirjasto ja Kulttuuripaja Luode.

Vapaa pääsy!

Luupin alla -keskustelutilaisuus Kaavin kirjastossa

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus ajankohtaisista aiheista Kaavin kirjastossa torstaina 11.5.2023 klo 14.

Mitkä asiat Kaavilla puhuttavat? Muutamia niistä nostetaan kirjastolla luupin alle, avoimeen keskusteluun, jossa kaikki pääsevät ilmaisemaan näkemyksiään käsiteltävän aiheen tiimoilta. Tilaisuus alkaa lyhyellä alustuksella ja teemaan johdattelulla, minkä jälkeen areena on kaikille vapaa.

Keskustelua luotsaa Seppo Kononen. Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa.

Tervetuloa!

Tilaisuuden järjestävät Kaavin lähikirjasto ja Kuopion kaupunginkirjaston Demokratiatyön askelkuvioita kirjastossa -hanke.

Kantin kestävä keskiviikko: Pukupaja ja Aappolan pojat

Toukokuun Kantin kestävässä keskiviikossa 3.5. klo 16.30-19.00 on vuorossa pukupaja ja musiikkiterapeuttinen tuokio. Tapahtumapaikkana Kuopion museon monitoimitila. 

Tervetuloa korjauspajaan, jossa harjoitellaan tällä kertaa korjaamaan rikkinäisiä puvuntakkeja ja -housuja ompelukoneella tai käsin. Teemasta huolimatta tilaisuudessa ei ole pukupakko, vaan myös muunlaisissa vaatteissa saa ilmestyä paikalle ja aivan kaikkea voi tulla korjaamaan. Jaamme ohjeita ja neuvomme jokaiselle taitojen mukaisen korjaustyylin. Korjaaminen kannattaa aina!

Pajaan voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista oman aikataulun mukaan korjattavan vaatteen kanssa ja ryhtyä toimeen, kun korjauspajassa on tilaa. Paikan päältä löytyy kangaspaloja ja lankoja paikkaamiseen, mutta tuo myös omia materiaaleja ja vaihtovetoketju tarvittaessa.

Ompeluseurat-esityssarjassa vuorossa on tällä kertaa AAPPOLAN POJAT kello 17.00. Aappolan poikien noin 20 minuutin mittainen esitys on musiikkiterapeuttinen tuokio, joka antaa todisteet musiikin ihmeellisestä voimasta ja kääntää suupielet ylöspäin, ”jos nyt ei koko loppuelämäksi, niin ainakin loppuillaksi”. https://www.mikajuusela.com/esitykset/aappolan-pojat

Tule korjaamaan pukukoodia ja arkea kestävämmäksi yhdessä taiteen äärellä kirjaston kirjavinkkien tahdittamana!

Kantin kestävä keskiviikko järjestetään joka kuun ensimmäinen keskiviikko klo 16.30 alkaen Kantissa Kuopion museon monitoimi- ja työpajatilassa. Luennot ja tekeminen vuorottelevat! Joka toinen kerta on Kestävä perintö -luento, jonka päätteeksi aiheesta keskustellaan vielä yhdessä. Joka toinen kerta OMPELUSEURAT, jolloin jokaisella on mahdollisuus tulla korjaamaan omia rikkinäisiä vaatteitaan. Jokaiselle kerralle on oma teema – paikalla ohjaajia neuvomassa ja kannustamassa. Lisäksi työskentelyn lomassa päästään nauttimaan ekologisuutta ja luontosuhdetta käsittelevästä elävästä taiteesta.

Kuopion kaupunginkirjaston asiantuntijat ovat koostaneet myös jokaiselle kerralle vinkkilistan, jonka avulla kirjastosta voi lainata lisää aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Tapahtumiin on vapaa pääsy.

Energianeuvontaa Puijonlaakson kirjastossa

Puijonlaakson kirjastossa perjantaina 5.5. Energiansäästöä kotitalouksissa -esitys klo 12–13.

Kiinteistöjen energiansäästötoimet ovat monella mielessä ja moni miettiikin, mitä toimia voisi tehdä juuri omassa kodissa. Energiansäästöä kotitalouksissa -esityksessä käydään läpi erilaisia energiansäästötoimenpiteitä, joista osa vaatii investointeja ja osa ei. Esityksessä käydään läpi myös energiaremontteihin saatavilla olevia tukia.

Esityksen jälkeen klo 13–16 on kirjastolla tavattavissa energianeuvoja Mika Kemppainen. Tule keskustelemaan energia-asioista asiantuntijan kanssa!

Kuopion kaupunki tarjoaa puolueetonta ja maksutonta energianeuvontaa asukkaille, kunnille sekä pk-yrityksille koko Pohjois-Savon alueella. Kuluttajille ja taloyhtiöille annetaan neuvontaa mm. lämmitykseen, uusiutuvaan energiaan, laitteisiin, kuluttamiseen ja liikkumiseen liittyen.

Tervetuloa!

Lautapeliaiheinen kielikahvila – Board Game Language Café, Puijonlaakso

KIELIKAHVILA
TO 11.5. klo 17.30–18.30
PUIJONLAAKSON KIRJASTO

Puijonlaakson kirjaston suomen kielen kielikahvilassa pelataan
lautapelejä, puhutaan suomea ja pidetään hauskaa!

Puijonlaakson kirjaston seuraavassa suomen kielen kielikahvilassa pelataan lautapelejä ja harjoitellaan samalla kieli poskessa puhumaan suomea. Kirjaston työntekijät esittelevät myös kirjaston valikoimaa ja palveluita.

  • Tutustu uusiin ihmisiin
  • Juttele ja rupattele
  • Opi puhumaan suomea rennossa porukassa pelaten hauskoja pelejä
  • Tutustu kirjaston palveluihin ja hanki maksuton kirjastokortti

Puijonlaakson kirjaston kielikahvila on kaikille avoin rento tapahtuma, jossa harjoitellaan puhumaan suomea mukavassa ilmapiirissä. Vapaamuotoisen keskustelun ja pelien lomassa tutustuu myös helposti uusiin ihmisiin ja kulttuureihin. Puijonlaakson kirjaston työntekijät osallistuvat peleihin ja keskusteluun sekä keräävät ideoita kielikahvilan kehittämiseen.

Tarjolla on kahvia ja teetä. Tule mukaan ja ota mukaan rentoa asennetta ja hymyä – vaikka koko perheen voimin!

Aika ja paikka:
Torstaina 11.5.2023 klo 17.30 – 18.30, Puijonlaakson kirjasto, Mailatie 2, 70200 Kuopio.

Tapahtuma on maksuton, eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Tervetuloa!  

——————-

LANGUAGE CAFÉ
Thu 11 May 5.30PM–6.30PM
PUIJONLAAKSO LIBRARY

In the Finnish-Language Café of Puijonlaakso library we’re playing board games, speaking Finnish and having fun! Library staff will also introduce services and collections of the library.

  • Meet new people
  • Chat and exchange thoughts
  • Learn to speak Finnish in a casual group, playing fun board games
  • Get to know library services and get a library card for free

Puijonlaakso Library Language Café is an open, relaxed event where you can practice speaking Finnish in a comfortable atmosphere. When you strike up a conversation, it’s easy to get to know new people and cultures.  Of course, you can also participate just by listening! Staff members will also take part in the games and conversations and collect ideas for future gatherings.

Coffee and tea available! So come along, bring a relaxed attitude and a smile! You can take your whole family with you if you like!

Time and place:
Thursday, 11 May 2023, 5.30pm–6.30 pm, Puijonlaakso Library, Mailatie 2, 70200 Kuopio

The event is free of charge. No registration needed. Welcome!

 

Henkisesti turvallisen tilan periaatteet

Kuopion kaupunginkirjaston henkisesti turvallisen tilan periaatteet on nyt julkaistu.

Periaatteet muodostettiin yhteistyössä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, ja niiden tavoitteena on edistää moninaisuuden kunnioittamista ja madaltaa osallistumisen kynnystä. Periaatteet pohjaavat kirjastolakiin, yhdenvertaisuuslakiin ja Kuopion valtuuston tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden julistukseen:

  • Huomioi muut. Arvosta toisten henkilökohtaista tilaa ja rauhaa. Tarvittaessa pyydä tilaa myös itsellesi. 
  • Ole avoin ja ennakkoluuloton: jokainen tilanne on mahdollisuus oppia uutta.
  • Kuuntele. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja vastuu sanomisistaan.
  • Älä kiusaa, syrji tai nolaa ketään puheillasi tai teoillasi.
  • Pyydä anteeksi, jos olet loukannut tahallisesti tai tahattomasti muita.
  • Reagoi ja ilmoita henkilökunnalle, mikäli havaitset asiatonta käytöstä. 

BarokkiKuopion lastenkonsertit: Aurinkokuninkaan oikut

Aurinkokuninkaan oikut (Kuva: Jaakko Paarvala)

BarokkiKuopion lastenkonsertit: Aurinkokuninkaan oikut
Torstaina 20.7. klo 11.30 ja 13.30 Kuopion pääkirjaston kokoussalissa

Nyt on luvassa hersyvä esitys! Aurinkokuningas rakastaa tunnetusti ylellisyyksiä, mutta on luonteeltaan kovin oikukas ja vaativa. Soppahan siitä syntyy!

Aurinkokuninkaan oikut on dramatisoitu ja vauhdikas ohjelmallinen konsertti, joka kertoo hauskoja, eriskummallisia ja mielenkiintoisia tositarinoita 1600-luvulla Ranskaa hallinneen Aurinkokuningas Ludwig XIV:n elämästä Versaillesin hoviin sävelletyn barokkimusiikin säestämänä. Taiteita ja ylellisyyttä rakastaneen, oikukkaan ja vaativan Aurinkokuninkaan hovissa herää ristiriitoja, jotka heittävät yleisön keskelle hullunkurisia tapahtumia, mutta herättelevät myös pohtimaan kulissien ylläpitämiseen, vallan käyttöön ja yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutumiseen liittyviä teemoja.

Esitys tutustuttaa tarinan lomassa lapset ja nuoret barokin aikakauteen ja musiikkiin Versaillesin hovissa.  Esityksen aikana yleisölle tulevat tutuksi yhtyeen vanhat soittimet: barokkiviulu ja -sello, erilaiset nokkahuilut, traverso, luuttu ja barokkikitara. Esityksen musiikkina kuullaan Aurinkokuninkaan hovissa ja sen vaikutuspiirissä barokin aikakaudella toimineiden säveltäjien, kuten mm. Lullyn, Charpentierin, Jacquet de la Guerren, Hotteterren ja de Visén teoksia.

Ikäsuositus: 5-105 v. Vapaa pääsy, kesto n. 45 min.

 

Hotteterre, Lully, de Visé, de la Guerre, Charpentier

Anni Elonen, barokkiviulu
Hanna Haapamäki, nokkahuilut ja traverso
Tatu Ahola, barokkisello
Mikko Ikäheimo, barokkikitara ja luuttu

Käsikirjoitus ja musiikillinen suunnittelu: Anni Elonen ja Hanna Haapamäki,
Collegium ry
Ohjaus: Eveliina Heinonen


Lue lisää Collegium ry:stä!


BarokkiKuopio soi teemalla luonto/luonne 19.-23.7.2023. Lue lisää! 

 

Istutusilta & ideoita puutarhan tuunaukseen

 

Kaikille avoin istutustapahtuma Jynkän kirjastolla keskiviikkona 10.5. klo 17–19.

Puutarhaharrastajille opastusta ja neuvontaa!
Istutetaan yhdessä kukkien, salaattien ja yrttien siemeniä kasvualustaan. Jutellaan myös yrttien parvekekasvatuksesta.

Oman istutuksen voi viedä kotiin.
Tuo lempiruukkusi mukaan!

Yhteistyössä Kuopion avoin asukastoiminta ja Jynkän kirjasto

Luupin alla -keskustelutilaisuus Puijonlaakson kirjastossa

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus ajankohtaisista aiheista Puijonlaakson lähikirjastossa perjantaina 12.5.2023 klo 12–13

Mitkä asiat Puijonlaaksossa puhuttavat? Muutamia niistä nostetaan kirjastolla luupin alle, avoimeen keskusteluun, jossa kaikki pääsevät ilmaisemaan näkemyksiään käsiteltävän aiheen tiimoilta. Tilaisuus alkaa lyhyellä alustuksella ja teemaan johdattelulla, minkä jälkeen areena on kaikille vapaa.

Keskustelua luotsaa Jukka Kervinen. Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa.

Tilaisuuden järjestävät Puijonlaakson lähikirjasto ja Kuopion kaupunginkirjaston Demokratiatyön askelkuvioita kirjastossa -hanke.

Metsäaiheinen Luupin alla -keskustelutilaisuus Jynkän kirjastossa

LUUPIN ALLA: METSÄ

Kaikille avoin metsäaiheinen keskustelutilaisuus Jynkän lähikirjastossa keskiviikkona 17.5. klo 10.00.

Metsiämme tarvitaan yhä yhdeksi talouden tukijalaksi. Vuonna 2021 metsätaloustuotteitten viennin arvo oli viidennes Suomen tavaraviennistä. Puunkorjuu ja -kuljetus työllistävät ympäri maata.

Metsät ovat myös suomen ilmastopolitiikan selkäranka. Suomen pitäisi olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on vaarassa, koska metsiemme hiilinieluja ovat kutistaneet hakkuut ja puiden kasvun hidastuminen. Lisäksi pitäisi huomioida kansainvälinen 30 prosentin suojeluvelvoite. Suomen maapinta-alasta on suojeltu alle 20 prosenttia, ja tiukan suojelun piirissä on tällä hetkellä 6,1 prosenttia.

Kakkua ei voi syödä eikä säästää, eikä metsässä yhtä aikaa sekä hakata että suojella. Vai voiko?

Kahvitarjoilu.

Keskustelutilaisuuden järjestävät Jynkän lähikirjasto ja Kuopion kaupunginkirjaston Demokratiatyön askelkuvioita kirjastossa -hanke.

 

Sinun orkesterisi kylässä: Pyörön kirjasto

Kuopion kaupunginorkesterin jousikokoonpano jalkautuu huhti-toukokuussa Sinun orkesterisi kylässä -kiertueelle Kuopion lähikirjastoihin. Kauniista jousimusiikista pääsee nauttimaan maksutta Puijonlaakson, Neulamäen, Jynkän ja Pyörön lähikirjastossa. Kaupunginorkesterin jousikokoonpanossa soittavat Adrian Ibanez-Resjan, Eeva Vesimäki, Anfisa Troitskaia ja Andrey Efimovsky.

Puijonlaakson ja Neulamäen kirjastoissa esiintyy duo Anfisa Troitskaia / alttoviulu ja Andrey Efimovsky / sello ohjelmistossaan Bachin, Mozartin ja Beethovenin kaunista jousimusiikkia. Jynkän ja Pyörön kirjastoissa taas tunnelmoi jousikvartetti Adrian Ibanez-Resjan / viulu, Eeva Vesimäki / viulu, Anfisa Troitskaia / alttoviulu ja Andrey Efimovsky / sello. He soittavat mm. Sibeliuksen ja Elgarin tunnettuja säveliä sekä Gardelin ja Piazzollan tangoja.

Kuopion kaupunginorkesterin jousiyhtyeen minikonsertit lähikirjastoissa:
ke 19.4. klo 17 Puijonlaakson lähikirjasto
ti 25.4. klo 17 Neulamäen lähikirjasto
ke 3.5. klo 17 Jynkän lähikirjasto
ti 9.5. klo 17 Pyörön lähikirjasto 

Minikonserttien kesto on n. 20–30 minuuttia. Vapaa pääsy.
Tervetuloa!

Lähikirjastokonsertit ovat osa orkesterin yleisötyötä, jonka myötä pyritään tuomaan musiikkia osaksi kuntalaisten arkea myös konserttisalin ulkopuolella.

Sinun orkesterisi kylässä: Jynkän kirjasto

Kuopion kaupunginorkesterin jousikokoonpano jalkautuu huhti-toukokuussa Sinun orkesterisi kylässä -kiertueelle Kuopion lähikirjastoihin. Kauniista jousimusiikista pääsee nauttimaan maksutta Puijonlaakson, Neulamäen, Jynkän ja Pyörön lähikirjastossa. Kaupunginorkesterin jousikokoonpanossa soittavat Adrian Ibanez-Resjan, Eeva Vesimäki, Anfisa Troitskaia ja Andrey Efimovsky.

Puijonlaakson ja Neulamäen kirjastoissa esiintyy duo Anfisa Troitskaia / alttoviulu ja Andrey Efimovsky / sello ohjelmistossaan Bachin, Mozartin ja Beethovenin kaunista jousimusiikkia. Jynkän ja Pyörön kirjastoissa taas tunnelmoi jousikvartetti Adrian Ibanez-Resjan / viulu, Eeva Vesimäki / viulu, Anfisa Troitskaia / alttoviulu ja Andrey Efimovsky / sello. He soittavat mm. Sibeliuksen ja Elgarin tunnettuja säveliä sekä Gardelin ja Piazzollan tangoja.

Kuopion kaupunginorkesterin jousiyhtyeen minikonsertit lähikirjastoissa:
ke 19.4. klo 17 Puijonlaakson lähikirjasto
ti 25.4. klo 17 Neulamäen lähikirjasto
ke 3.5. klo 17 Jynkän lähikirjasto
ti 9.5. klo 17 Pyörön lähikirjasto 

Minikonserttien kesto on n. 20–30 minuuttia. Vapaa pääsy.
Tervetuloa!

Lähikirjastokonsertit ovat osa orkesterin yleisötyötä, jonka myötä pyritään tuomaan musiikkia osaksi kuntalaisten arkea myös konserttisalin ulkopuolella.

Sinun orkesterisi kylässä: Puijonlaakson kirjasto

 

Kuopion kaupunginorkesterin jousikokoonpano jalkautuu huhti-toukokuussa Sinun orkesterisi kylässä -kiertueelle Kuopion lähikirjastoihin. Kauniista jousimusiikista pääsee nauttimaan maksutta Puijonlaakson, Neulamäen, Jynkän ja Pyörön lähikirjastossa. Kaupunginorkesterin jousikokoonpanossa soittavat Adrian Ibanez-Resjan, Eeva Vesimäki, Anfisa Troitskaia ja Andrey Efimovsky.

Puijonlaakson ja Neulamäen kirjastoissa esiintyy duo Anfisa Troitskaia / alttoviulu ja Andrey Efimovsky / sello ohjelmistossaan Bachin, Mozartin ja Beethovenin kaunista jousimusiikkia. Jynkän ja Pyörön kirjastoissa taas tunnelmoi jousikvartetti Adrian Ibanez-Resjan / viulu, Eeva Vesimäki / viulu, Anfisa Troitskaia / alttoviulu ja Andrey Efimovsky / sello. He soittavat mm. Sibeliuksen ja Elgarin tunnettuja säveliä sekä Gardelin ja Piazzollan tangoja.

Kuopion kaupunginorkesterin jousiyhtyeen minikonsertit lähikirjastoissa:
ke 19.4. klo 17 Puijonlaakson lähikirjasto
ti 25.4. klo 17 Neulamäen lähikirjasto
ke 3.5. klo 17 Jynkän lähikirjasto
ti 9.5. klo 17 Pyörön lähikirjasto 

Minikonserttien kesto on n. 20–30 minuuttia. Vapaa pääsy.

Tervetuloa!

Kuopion kaupunginorkesterille on tärkeää olla osallisena kuntalaisten hyvinvoinnin ja saavutettavuuden edistämisessä. Lähikirjastokonsertit ovat osa orkesterin yleisötyötä, jonka myötä pyritään tuomaan musiikkia osaksi kuntalaisten arkea myös konserttisalin ulkopuolella.